Jo aikaa sitten tein tällaista ihan tavallista perunalaatikkoa. Lihana käytin tällä kertaa viljapossun raakaa suikalelihaa ja mausteena mm. reilusti valkosipulia....joidenkin syöjien mielestä kenties turhankin reilusti , vaan minusta valkosipuli maistui just passelisti.
Valkosipulinen perunalaatikko possun lihasta
400 g maustamattomia raakoja viljapossun kinkkusuikaleita
2 isoa sipulia
rasvaa ruskistamiseen
vettä ( n. 5 dl)
paprikajauhetta ( ½ tl)
suolaa (1 tl)
mustapippurirouhetta(1-2 maustemittaa)
soijakastiketta (½ rkl)
tomaattipyrettä (3 rkl)
valkosipulia( laitoin 3 isoa kynttä siivuina)
--------------------------------
1 kg pakastettuja perunasuikaleita
3 dl 15% ruokakermaa +1-2 dl maitoa (tai koko määrä ruokakermaa)
Päällimmäisen perunakerroksen päälle: ½ tl suolaa, ½ tl paprikajauhetta
Ruskista lihasuikaleet ja hienonnettu sipuli paistinpannulla, lisää kaikki mausteet ja vettä sen verran että lihat peittyvät ja hauduta lihoja ½ tuntia.
Kaada puolet perunasuikaleista uunivuokaan ja sitten haudutetut lihat vähine liemineen. Laita päällimmäiseksi loput perunat ja kaada ruokakerma+maito vuokaan.Ripottele mausteet päällimmäisen perunakerroksen päälle. Kypsennä n. 200 asteisessa uunissa lähes tunnin ajan.
Tästä isosta vuoalliseta syö jo aikamoinen porukka...
Kommentit