CIMG7062.jpg

Mustapippurista soosia tulee harvemmin yhdistettyä broilerin lihalle, mutta jokunen aika sitten tein tällaista nopeatekoista helppoa broileriruokaa. Nesteenä käytin noin puolet pippurikermaa ja puolet  maustamatonta ruokakermaa, sillä meille tulee liian pippurista ruokaa, jos laittaisin koko nestemääräksi pippurikermaa. Tosin rouhaisin lihojen pinnalle vielä pienesti mustapippuria myllystä, joten tulihan siitäkin lisäpippuria, mutta kokonaisuus ei ollut meille liian pippurista.

Näin helpolla syntyy broileria pippurikastikkeessa...

Kermainen mustapippuribroileri

noin 500 g rasia luutonta broilerinlihaa paloina (minulla oli ohutleikkeitä 4 kpl)

rasvaa lihojen ruskistamiseen

2 dl mustapippurikermaa

2 dl maustamatonta ruokakermaa

suolaa

mustapippuria myllystä kypsien lihojen päälle

Ruskista lihat molemmin puolen vähässä rasvassa paistinpannulla. Lisää pannulle kermat ja ripsaus suolaa ja jätä lihat (kannen alle) kypsymään. Minä käänsin lihat kerran kypsymisen aikana, koska pannuni on turhan iso muutaman lihan kypsentämiseen....lihat voisivat siis olla kokonaan nesteen peitossakin. Lihapalojen paksuudesta riippuen kypsymisaika vaihtelee, joten tsekkaa lihan keskeltä, jotta se on varmasti kypsää. Jos haluat katsoa lihan sisälämpötilan mittarilla on sen oltava vähintään 75 astetta. Tarpeen mukaan, keittele ruokaa ilman kantta, jotta kerma redusoituu = keittyy kasaan ja soosista tulee sakeampaa. Tarkista kastikkeen maku ja lisää tarpeen mukaan suolaa. Rouhaise lihojen päälle mustapippuria myllystä.

CIMG7059.jpg

Meille tämä broileriruoka maistui hyvin riisin, kasvisten ja kotitekoisen mustaherukkahillon kanssa. Halutessaan liemeksi voi laittaa osaksi vettä ja suurustaa kastikeen esim. maizena vaalealla suurusteella.