CIMG3983-normal.jpg

Siskon porukoiden kanssa syötiin yhen kerran tällaista ruokaa...

CIMG3977-normal.jpg

Uunikasviksissa on tällä kertaa perunan lisäksi porkkanaa, palsternakkaa, kelta- ja punasipulia ja  kesäkurpitsaa. Ainekset kuorittiin ja paloiteltiin aika isoiksi paloiksi. Sekaan laitettiin öljyä, paprikajauhetta, vakosipulia, suolaa, hunajaa ja reilusti mustapippuria myllystä. Uunissa täysi pellillinen hautui melkein tunnin 175-200 asteisessa uunissa välillä muutaman kerran sekoitellen. Pienessä astiassa kypsyi erikseen raakoista kuorituista punajuurista leikattuja lohkoja höystettynä öljyllä, suolalla ja hunajalla.

CIMG3984-normal.jpg

 

CIMG3972-normal.jpg

Salaatissa on vain tomaattia, mustia oliiveja ja salaattijuustokuutioita. Pinnalle ripsautin tummaa balsamicoa, öljyä ja mustapippuria myllystä ja vähän kuivattuja yrttejä.

CIMG3982-normal.jpg

Naudan ulkofilepihvit paistettiin pannulla tilkassa rasvaa molemmin puolin ihan kunnolla ruskeiksi ja pannulle laitettiin ruokakermaa ja mausteita (suolaa, mustapippuria myllystä, paprikajauhetta, sinappia) ja lihojen annettiin hautua meille sopiviksi. Kahdelle syöjälle lihat saavat jäädä lähes mediumiksi, vaan muut halusivat jälleen kerran ihan läpikypsää lihaa.

CIMG3965-normal.jpg

Hyvin maistui tämä ruokajuomakin...