IMG_20241125_170246.jpg

Torttutaikina taipuu moneen muotoon ja täyteitä vaihtelemalla saa näistäkin aina erilaisia. Vastaavistä kierteistä olen näemmä laittanut jo vuonna 2008 postauksen. Silloin olen laittanut luumutäytteen lisäksi myös mantelirouhettaa       täytteeksi ja pinnalle raesokeria. Nyt tein yksinkertaisempia, kuten ylensäkkin nykyisin teen. Näissä on vaan täyte ja munaseoksella voitelu pinnaltaan. Valmiiden jäähtyneiden pinnalle siivilöin tomusokeria.

Lisäys 4.12.24. Uusimmassa Pirkka lehdessä näyttää olevan vastaavat joulutorttukiereiden nimellä.

IMG_20241125_161729.jpg

HUOM! täytettä ei kannata yrittää tunkea ihan kauheasti taikinalevyjen sisälle. Kierteiden teko/käsittely voi olla sottasta touhua, mutta kyllä se onnistuu.

Luumukierteisiin tarvitaan sulaneita torttutaikinalevyjä (minä tykkään voisista Myllyn paras levyistä), luumumarmeladia (tai muuta mieluista täytettä). Sulaneelle taikinalevylle laitetaan luumumarmeladia/tortuntäytettä, toinen taikinalevy päälle ja taputellaan vähän, että levyt tarttuvat kiinni toisiinsa. Täytetty torttulevy leikataan neljään suikaleeseen lyhyemmältä sivulta.  Säikeitä kannattaa venyttää hieman pidemmiksi, niin saa kauniinpia kierteita. Säikeisiin tehdään kierteitä ja niistä muodostetaan löyhiä ympyröitä, väliin saa jäädä ihan reikiä, ne kyllä täyttyvät paiston aikana. Loppupää kannattaa taittaa kasan alle tai ainakin nipistää se mahdollisimman lujasti kiinni muuhun aihioon. Joulutorttuja en nykyisin voitele kananmunaseoksella, mutta nämä yleensä voitelen. Kierteet paistetaan 200 - 225 asteessa 15 - 20 min. Halutun kypsiksi....me tykätään näissäkin kunnon ruskeista. Jäähtyneiden leivonnaisten pinnalle siivilöin tomusokeria.

IMG_20241125_170216.jpg

Lidlistä ostettu toffeetäyte odottaa meillä pääsyä seuraaviin tortun tapaisiin leivonnaisiin täytteeksi.