Kauhea otsakehirviö. Vaan vänkäsin kahvikakku sanan otsakkeeseen, sillä etsittäessä netistä tuorejuustokakkuja, tulee haussa yleensä ekana hyytelökakkujen ohjeita....
Pullahiireltä bongattu helppotekoinen kahvikakku. Tosin minä en taaskaan laittanut kuorrutusta päälle. Myös Makeaa hyvää- blogissä tätä on tehty vaniljaisena versiona. Minulla oli jääkaapissa sitruunainen versio tuorejuustosta, joten kakkuni maistui hieman kirpakalle. Sitruunaiseen versioon taiden ensi kerralla laittaa myös lisäsitruunaa makua antamaan. Vaniljainen versio odottaa vielä tekoaan, sekin pitää kyllä kokeilla.
Sitruunatuorejuustokahvikakku
(ohjeella tulee 2 litran vuokaan mahtuva kahvikakku)
5 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
200 g voita
200 g sitruunatuorejuustoa (Valio, Viola).... alkuperäisessä ohjeessa vaniljajuustoa
3 dl sokeria
4 isoa kananmunaa
1 dl kermaa
Sekoita vehnäjauhot sekä leivinjauhe keskenään ja nosta sivuun. Mittaa vatkauskulhoon huoneenlämpöinen voi ja tuorejuusto. Mittaa joukkoon vielä sokeri ja vatkaa kaikki ainekset hyvin sekaisin. Lisää joukkoon 2 kananmunaa, puolet kermasta ja jauhoista ja sekoita rivakasti sähkövatkaimella sekaisin. Lisää loput 2 munaa, kerma ja jauhot ja sekoita taikina tasaiseksi.
Kaada taikina hyvin voideltuun ( ja tarvittaessa korppujauhotettuun) kahvikakkuvuokaan (noin 2 litraa)Tasoita pinta ja paista kakkua 160 - 170 asteisessa uunissa noin 45 minuutin ajan. Tarkista kakun kypsyys esimerkiksi cocktailtikulla. Ota kypsä kakku pois uunista ja anna kakun jäähtyä paiston jälkeen muutamien minuuttien ajan ennen kumoamista.
Koska tässä kakussa ainekset vain sekoitetaan keskenään, ei rakenteesta tule semmoista höttöistä ja kauhean kuohkeaa, mutta mehevää kakku on silti. Minusta kakku oli parasta jääkaappikylmänä.
Kommentit