Paahtoleipäpitsa on nykyisin meillä yks tykätyimmistä pikaisista syötävistä. Muutoin paahtoleipää ei tule juur käytettyäkään, kun ei sitä Lidlin hyvää paahtoleipää ole enää saatavilla.
Paahtoleipäpitsa on joillekkin lämpimiä leipiä. Olkoon niin, vaan meille tämä on paahtoleipäpitsaa, kun tehdään isompana levynä ja pitsa-ainekset ovat täytteenä. Meillä harvemmin erillisiin lämpimiin leipiin laitetaan pitsakastiketta. Kun on enemmän syöjiä, teen uunissa pellillisen kokoisen runsailla ätytteillä, mutta omalle porukalle teen tämänkin yleensä Russelilla. Päälykset vaihtelevat kaappien sisällön mukaan. Tähänkin saa upotettua monenmoisia pikkujämiä, kuten pitsaan/lämpimiin leipiin yleensäkkin. Ja juu, täytettä on runsaasti ihan tarkoituksella.
Tällä kertaa paahtoleipäpitsaan laitettiin: 6 siivua paahtoleipää (monivilja), pitsakastiketta (oman maun mukaan, mulla meni noin1½ dl), 150 g pss pitsajuustoa (osan jätin pinnalle ripoteltavaksi), sopivan paljon pippurikinkkua ja meetwurstia, säilykeananasta paloiteltuna, punaista suippopaprikaa ja 1 pallo mozzarellaa revittynä.
Laitoin Russeliin ritilän ja sen päälle leivinpaperin ja siihen suoraan kokosin pitsan. Myös ilman ritilää kahden leivinpaperin päällä olen vastaavaa tehnyt. 2 leipäviipaletta puolitin, niin sain koko alueelle leipää. Leipä, pitsakastike, juustoraaste, muut täytteet, mozzarella ja pikkasen juustoraastetta. Paistoin Airfryer toiminnolla 215 asteessa 12 min. Muita toimintoja kuin airfryer en ole Russelissa kokeillut pitsan teossa. Valmiin pitsan pinnalle ripsautin vielä kuivattua oreganoa, kun siitä mies tykkää enemmän mitä pitsamausteesta.
Keskeltä tulee Russelilla tummempi, mutta syödessä ei tuollakaan asialla ole enää väliä. Jos haluaa oikein kunnolla paistuneen pohjan, sillon jättää ritilän pois pohjalta.
Hyvin maistui paahtoleipäpitsa kummallekkin syöjälle. Loput mitä jäi, syötiin lämmitettynä toisella kerralla ja silloinkin maistui vielä vallan mainiosti. Pakastekatkarapuja jo ostin seuraavaa tekokertaa varten, joten niiden ympärille rakentuu paahtoleipäpitsamme ens kerralla.
Kommentit