Lähiviikkoina ollaan kokkailtu yhdessä tämän tyyppinen helppo ja nopea ateria. Aika usein pitkän päivälenkin jälkeen, kun ei tuntitolkulla hlua odotella ruoan valmistumista. Tällä kertaa tehtiin ruoaksi possun pihvit pippurisessa konjakkikastikeessa, raakoina paistettuja perunoita ja halloumi-kasvissalaattia. Punaista juomaa lasillinen ruoanlaitto- ja ruokajuomaksi, niin ihan meille passeli sunnuntaiateria valmistui helpolla.
Possua pippurisessa konjakkikastikkeessa. Tälläkään kertaa ei mittailtu tarkkaan käytettyjä aineita.
Tällä kertaa pihvit olivat possua. Näissä on ihan vaan possun lehtipihvit (kaupan valmiiksi nuijitut), rasvaa lihojen ruskistamiseen. Nesteeksi kaadoin pannulle ruskistuneiden lihojen sekaan vajaan purkillisen Valion Pippuripekka kermaa, pieni loraus vettä, ihan pieni töräys sinappia ja konjakkipullosta kaadettiin pieni loraus lisämakua antamaan. Kun kastike kiehahti ja haihtui/sakeni maistelin kastiketta ja lisättiin vielä toiveestani toinen loraus konjakkia. Valmiiden pihvien päälle rouhaisin vielä mustapippuria myllystä. Kaikkinensa lihan tekemisessä meni noin 10 min. Sitä ennen olin valmistellut perunata ja laitoin ne Russeliin lihan tekemisen ajaksi.
Perunalisäkkeeksi oli tarkoitus tehdä raakoista perunoista ihan vaan pannulla paistettuja perunoita, mutta laitoinkin perunat jälkikypsymään Russeliin. Yleisperuna perunana ja minä kuorin perunat, kun ei toinen syöjä kuorista tykkää. Pannulla on 5 oikein isoa perunaa ja kahteen pekkaan syötiin nämä kaikki. Rasvana käytin voita ja öljyä, huuhdotut ja kuivatut perunaviipaleet pannulle ja ihan kunnon kovalla lämmöllä ruskistus reilusti pohjaa myöten käännellen, etteivät kärvähdä. Mausteeksi laitoin suolaa, mustapippuria, vähän paprikajauhetta ja 3 valkosipulin kynttä hienonnettuna. Valkosipulia ei kannata kärventää kovin kuumalla, ettei se pala. Humpsautin perunat uunivuokaan ja laitoin (laiskuuttani) loppukypsymään russeliin 175 airfryer/noin 15 min. Sinä aikana tein liharuoan.
Perunat kypsyisivät kyllä helpolla ihan paistinpannullakin, mutta nyt laitoin ne jälkikypsymään Russeliin. Perunoiden sekaan vois tietty laittaa myös sipulia ja muitakin kasviksia. Syödessä meillä kumpikin totesi, että miten voikaan simppelit perunat olla näin hyviä.
Alkusalaattiin/lisäkesalaattiin paistoin halloumiviipaleita kuivalla paistinpannulla. Lisäksi salaatissa on vaan vihersalaattia, kurkkua, retiisiä, ananastatomaattia, sinappipohjaista kastiketta ja herneenversot olivat sunnuntaina jo sen verran kasvaneet, että niitä raaski napsasta muutaman salaattiin.
Tänään keskiviikkona otettu kuva. Nyt herneet ovat jo kasvattaneet näin pitkät versot/kasvustot, joten nyt vaan ahkerasti näitä käyttämään. Nyt on menossa kasvatuksessa menossa 7 (vai 8 ?) päivä.
Minä liotin kuivattuja herneita yön yli vedessä ja laitoin herneet multakerroksen päälle kasvamaan. Ei multaa pinnalle. Kastelua tarpeen mukaan. Muovipussi/kelmu astian päälle (mulla oli vaan vrk), kunnes pienet alut (pimeä paikka? minulla oli ihan vaan keittiön pöydällä), sitten suoja pois ja valoisaan paikkaan kasvamaan. Päivittäin/tarpeen mukaan kastelua. 4. päivän jälkeen rupesin versoja jo napsimaan käyttöön, mutta yleensä varaan reilun viikon aikaa kasvatukselle.
.
Kommentit