Tänään syötiin haudutuspadassa jo eilen kypsentämääni hernekeittoa. Keittopäivälle on mukava tehdä jotain tuoretta leipää, joten kokeiluun pääsi nyt puurorieskat ja kerrankin ihan ohjeen mukaan tehtyinä.
Minä otin kokeiltavan ohjeen eräästä Facen ruoka/leivontaryhmästä, mutta oliskohan alkuperäinen ohje täältä?
Ohjeiden alkuperää on monasti hankala jälestää, kuka ja missä on ekan kerran ohje julkaistu?
Aika useinkin tämän tyyppisiä rieskoja/leipäsiä tulee tehtyä summan mutikassa ainesuhteilla, vaan nyt päätin kokeilla jo ihan julkaistun ohjeen mukaan.
Keitin kaurapuuroa tarkoituksella reilusti, niin että sitä riitti kaksinkertaiseen alla olevaan ohjeeseen. Minä tein tuplaohjeesta pieniä rieskoja 18 kpl.
Tälleen tein puurorieskat.
Pienet puurorieskat
(minä tein tästä määrästä taikinaa 9 pientä rieskaa/leipästä. Alkuperäisessä ohjeessa kehoitetaan tekemään 6 kpl)
Taikina:
3 dl kaurapuuroa (minulla oli nyt maitoon keitettyä kaurapuuroa, mutta muukin hiutalepuuro käy)
1 dl kermaviiliä (tai maustamatonta jogurttia, myös maito tai piimä sopii ihan varmasti)
½ –1 tl suolaa (riippuen puuron suolaisuudesta, minä laitoin pienemmän määrän)
2½ – 3 dl vehnäjauhoja (laitoin pienemmän määrän mukaan, puuron paksuus vaikuttaa jauhomäärään)
1 tl leivinjauhetta
Valmistaminen
Sekoita kylmä puuro, kermaviili ja suola (laita ensin pienempi määrä).
Lisää jauhot ja leivinjauhe ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Minä sekoitin taikinan ihan vaan isolla lusikalla. Maistele taikinan suolaisuus ja lisää tarvittaessa makua. Taikina kannattaa jättää pehmeäksi, mutta kyllä sen kasana pitää pysyä.
Lusikoi taikina 6-9 kasaksi (kevyesti jauhotetun) leivinpaperin päälle uunipellille. Ripsauta jauhoja kasojen päälle ja painele kasat jauhoja apuna käyttäen litteiksi tasapaksuiksi rieskoiksi. Pistele rieskat jauhoihin kastetulla haarukalla. Jos haarukkaan tarttuu taikinaa, pyyhkäise haarukka aina välillä sormin puhtaaksi.
Paista rieskat tasalämmöllä 250 asteessa uunin keskitasolla 10–12 minuuttia.
HUOM! ainakin kun puuro oli maitopohjaista, paistuivat rieskat pohjasta yllättävänkin nopsaan, joten sinnekkin kannattaa kurkata. Seuraa rieskojen paistumista, ettei tule liian tummia. Peitä rieskat hetkiseksi leivinliinalla. Ja sitten vaan nauttimaan pehmeistä lämpimistä puurorieskoista.
Minä tein siis ohjeen kaksinkertaisena. Siksi rieskoja näin paljon.
Pohjatkin paistuivat aika nopsaan, ainakin minun uunissa, joten kannataa kyllä tarkkailla paistumista, etteivät kärvähdä.
Puurorieskat ovat pehmeitä jo heti paiston jälkeen, mutta kyllä näidenkin kannattaa antaa hetken jäähtyä peitettynä, niin rieskan rakenne ei ole liian kostean oloinen sisältä.
Namskis!
Aika monta näitä syötiin hernekeittoaterialla, vaan kyllä näitä piisas ystävällekkin syötäväksi. Pakastimeen en näitä halunnut nyt laittaa, vaan tuoreina syödään kaikki. Siis periaatteessa nämä voi kyllä halutessaan pakastaa.
Hernekeiton hauduttelin 1 hernepussillisesta ja lihana on naudan 20% jauhelihaa pannulla ruskistettuna (koska tätä sattui olemaan pakastimessa.Yleensä laitan tähänkin 10% naudan jauhelihaa) 500 g. Tällä kertaa laitoin sekaan kypsymään myös yhden julmetun ison porkkanan pieninä kuutioina. Herneet olivat yön likoamassa kylmässä vedessä ja tällä kertaa valutin liotusveden pois. Keitto hautui kuumemmalla haudutustoiminnolla Pregossa 4 tuntia. Aloitusveden kuumensin vedenkeittimellä nopeuttaakseni hommaa. Hyvin pehmenivät herneet, vaikka nyt taas monilla on ollut hankaluuksia saada herneitä pehmenemään pitkienkin keittoaikojen jälkeen. Mausteena meidän kypsään hernekeittoon laitetaan suolaa (lihaliemikuutioita laitan joskus jo kypsymisvaiheessa), meiramia, mustapippuria ja sinappia.
Kommentit