IMG_20250218_102709.jpg

Kermaiset tai juustoiset jauhelihakeitot eivät ole meillä yleensä kovin tykättyjä (tai siis minulle on, mutta ei toiselle syöjälle), mutta jostain syystä cowboykeiton nimella kulkevalla ohjeella tehtynä tästäkin ihan tykätään. Toki tämäkin jakaa mielipiteitä. Nykysellään maustan keiton vieläkin voimakkaammaksi ja jotain lisäkasviksia perunan ja parikan lisäksi meillä tähän kaivataan. Nyt laitoin pakastemaissia, mutta jos oikein helpolla hgaluaisia päästä, niin pakaste he-ma-pa käy tähän myös hyvin ja tällöin voi jättää paprikan kokonaan pois.

Täältä löytyy blogiarkistosta yks aikasempi postaus cowboykeitosta.

Tämän postauksen keittoversio valmistui alla olevalla ohjeella.

Cowboykeitto (maissiversio)

(4 annosta)

400 g naudan jauhelihaa (minulla 10 %)

1 oikein iso keltasipuli

2 - 3 pulleaa valkosipulinkyntää

8 kpl keskikokoisia yleisperunoita -> pieniä lohkoja noin 8 dl

1 oikein iso punainen suippopaprika

200 g pss pakastemaissia

3 - 4 dl ruokakermaa (minulla 15%)

6 - 7 dl vettä 

1 - 2 lihaliemikuutiota

4 - 5 rkl tomaattipyreetä

1½ tl kuivattua oreganoa

1½ tl paprikajauhetta

suolaa oman maun mukaan (maistele ennen laittamista, riippuu esim laitatko lihaliemikuutioita)

mustapippuria (pippurimyllystä monta, monta kierrosta)

ripsaus chiliä

Valmiiseen keittoon lisäsin hieman pieneksi hienonnettua purjoa

Minä tein keiton näin:

Kuori ja hienonna sipulit.

Kuori, kuutio ja huuhtele perunat.

Kuumenna rasva kattilassa ja kuullota siinä sipulit. Ruskista jauheliha samanaikaisesti oikein kuumalla paistinpannulla kunnolla ruskeaksi. (ruskistin lihan pannulla, koska halusin sen oikein kunnolla ruskeaksi. Kattilassa tehden se toki harmaantuu, mutta ei siihen kunnon paistopintaa tule) Yhdistä jauheliha kattilaan.

Lisää valutetut perunakuutiot ja anna niiden freesantua noin 5 min välillä sekoitellen.

Lisää kattilaan vesi ja mausteet. (nestettä tässä vaiheessa niin että just ja just ainekset peittyvät)

Kypsennä keittoa 15-20 min eli kunnes perunat ovat lähes kypsiä. Suikaloi tänä aikana paprika pieniksi suikaleiksi.

Lisää sitten pienet paprikasuikaleet, pakastemaissit ja ruokakerma ja jatka kypsentämistä noin 10 min eli kunnes kaikki ainekset ovat täysin kypsiä. Minä lisäsin valmiiseen keittoon ihan pieneksi hienonnettua purjoa antamaan hieman väriä ja toki lisämakuakin.

Tarkista keiton maku ja liemen riittävyys. Jos keitto tuntuu liian sakealta makuusi, lisää vettä ja kuumenna vielä uudemman kerran kiehuvaksi.

IMG_20250218_102248_edit_8802696040495.j

Valmista sakeaa keittoa tulee ohjeella tehden ihan hintun päälle 2 litraa.

IMG_20250218_102701.jpg

Lämmitettynäkin oli ihan hyvää keittoa.