Villiperjantai-tapahtumassa ostettiin lihakauppamme edessä olevasta myyntipisteestä nyhtöpossua kotia. Sillä saatiin herkutella aika monta kertaa esim. lämpimänä ruokana lisukkeineen, tortilloissa ja lämpimissä voileivissä.
Ja tietenkin tätä piti heti maistella, kun kotiuduttiin. Nyhtöpossua myytiin myös annoksina paikan päällä syötäväksi.
Nämä 2 rasiallista maksoivat yhteensä 20 e, mutta toki näistä piisasi meille moneksi kertaa syötävää.
Ihan tavallista kalakeittoa tekee mieli itelläni aika usein. Tässä on kalana pakastettua seitä ja puna-ahventa. Ripsaus kurkumaa antamassa keltaista väriä.
Tehdessäni possun sisäfilettä aurinkokuivattu tomaatti-hillosipulikastikkeessa, jätin osan possun sisäfileestä toiseen ruokaan. Toinen ruoka muotoutui pataruoaksi kiinankaalin, porkkanan, paprikan ja sipulin kanssa. Mausteena tässä on siirappia, mustapippuria, paprikajauhettam, soijakastiketta, chilikastiketta, valkosipulia ja suolaa ja nesteenä lihalientä. Alusta loppuun asti pikaisesti kypsentäen paistinpannulla.
Puolukka-persikkarahkaa olen tehnyt useammankin kerran lähiaikoina. Jostain syystä meillä tykätään tästä makuyhdistelmästä.
Kommentit