original_3b8c5b67-2ab8-4ff5-a4a9-feb31d4

Tein lihakeiton jälleen naudan minuuttisuikaleista, vaikkei se oikeaa keittolihaa olekkaan. Olisin kyllä ostanut naudan keittolihaa, vaan kun ei vakikaupassa ollu niin minkäänlaista, enkä muualta lähtenyt etsimään. Vaikka tekisitkin tämän tyyppisen keiton muusta lihasta (myös possun lihasta tulee hyvää), kannattaa lihat ruskistaa oikein kunnolla paistinpannulla, niin keittoon tulee lisämakua ja liemeen väriä.

Poikkeuksellisesti, tämä keitto ei ole kauhean lihaisaa, mutta meistä lihaa oli ihan riittävästi. Tälleen tein kattilassa näkyvän keiton.

Tomaattinen ja paprikainen lihakeitto

(meillä tästä tulee noin 6 annosta, valmista keittoa noin 2½ litraa)

1½ litraa vettä (tarvittaessa lisää)

tomaattipyrettä (aluksi noin ½ dl)

paseerattua tomaattia pieni prk (200g)

suolaa, soijakastiketta loraus, valkosipulia 2 kynttä, lihaliemifondi, mustapippuria myllystä, paprikajauhetta/savupaprikaa, (ripsaus chiliä)

300 g naudan minuuttisuikalelihoja (tai muuta naudan keittolihaa, jolloin kypsymisaika on pitempi. Lihaa voi olla enemmänkin)

rasvaa lihojen ruskistamiseen

1 oikein iso keltasipuli hienonnettuna

noin 1 litra pieniä kuorittuja perunalohkoja (minulla tämä määrä tuli 7 isosta yleisperunasta)

2 pientä pss pakastekeittojuureksia (= 400 g)

1 keskikokoinen punainen suippopaprika pieninä kuutioina

Tarjoiluun: persiljaa

Valmistaminen

Mittaa vesi ja mausteet kattilaan ja laita kuumenemaan.

Ruskista sillä aikaa lihat oikein kuumalla paistinpannulla ruskeiksi, laita lopussa myös keltasipulit kuullottumaan sekaan. Laita liha-sipuliseos kattilaan ja hauduta lihaa 50-60 min. Lisää perunalohkot ja pakastekeittojuurekset (lientä pitää olla niin että ainekset peittyvät, lisää tarvittaessa vettä) ja kypsennä kunne ainekset ovat mieleisen kypsiä. Lisää paprikakuutiot vasta kypsentämisen loppupuolella kuumentumaan vain 5 minuutiksi. Lisää hienonnettu persilja keittoon tai vasta lautasille. Tarkista keiton sakeus/liemen määrä ja maku.

IMG_20220122_110609.jpg

Valmista keittoa ohjeella tulee noin 2½ litraa. Vähän lisäilin vielä makuja kypsään keittoon. Maistelua, maistelua...

original_a3f94751-d37a-49d9-bad8-993faf5

Vaikkei meillä ollakkaan tomaattisten keittojen ylimpiä faneja, maistui tämä ihan santsaten.