CIMG0189.jpg

Monenmoista punajuurivuokaa/-laatikkoa /-paistosta on tullut tehtyä, vaan tällainen riisiversio oli kokeilematta. Alkuperäinen ohje löytyy K-kaupan sivustolta, minä bongasin tämän version ekan kerran Lentävät sardiinit-blogista.

Minulla ohje muotoutui tällaiseksi. Tein ohjeella tuplämäärän ja siitä tuli kuvan mukaiset vuoat.

Punajuuri-sinihomejuustovuoka (riisillä)

( yksinkertainen ohje = 2 kpl 8½ dl foliovuokia)

700 g punajuuria (kuorimaton punajuuri)

1 iso keltasipuli + rasvaa sipulin kuullottamiseen

1 dl puuroriisiä

4 dl vettä

½ tl suolaa

125-170 g sinihomejuustoa ( auraa tai muuta. isommalla määrällä tulee ihan reippaasti auralle maistuva, alkuoperäisessä K-kaupan ohjeessa on 125 g)

2 dl kuohukermaa (minä laitoin hieman enemmän noin 3 dl)

mustapippuria myllystä oman maun mukaan (ainakin 5 kierrosta)

vähän vajaa 1 tl kuivattua meiramia

jauhettua valkopippuria ripsaus

(lisäsuolaa, ripsaus sokeria?)

(Lisäksi tarvitaan rasvaa vuokien voiteluun?)


Valmistaminen:

Kuori ja raasta punajuuret karkeaksi raasteeksi/ohuiksi suikaleiksi (minä raastoin turhankin ohueksi raasteeksi, kun ei koneeseen ollut isompaa raastinterää) esimerkiksi monitoimikoneella. (hanskat kädessä?)

Kuori ja hienonna sipuli ja freesaa se.

Keitä puuroriisiä suolalla maustetussa vedessä noin 10 minuuttia.

Sekoita kasvikset, murusteltu sinihomejuusto, kerma, mustapippuri ja meirami kuuman riisin joukkoon. Kypsennä laatikkoa mukissa tms. mikrossa ja tarkista valmiin laatikon maku. Minä lisäsin suolaa ja pippuria vielä lisää. Ripsauksen sokeria olisi maku minusta vielä kaivannut, vaan enpäs tekovaiheessa sitä huomannut.

Kaada seos (voideltuun) uunivuokaan

Kypsennä 150 - 160-asteisen uunin alimmalla tasolla 1 1/2 - 2 tuntia. Minä kypsensin 2 tuntia. Vaan !½ tunnin kohdalla kannattaa tarkistaa kypsyyttä.  (Alkuperäinen ohje käskee sekoittamaan laatikkoa kypsentämisen puolivaiheessa, vaan en minä halunnut rikkoa paistopintaa, joten skippasin tämän vaiheen).


CIMG0192.jpg

Sen verran väsyneenä sunnuntai-iltana näitä väsäsin, että kypsät laatikot jäivät kuvaamatta, joten kypsänä näätte vain 2 pientä vuokaa, mitkä jäivät itsellemme.

Teenkö toiste?

Juu, teen, pienin fiksauksi, Suolaa olisi saanut olla makuuni vieläkin enemmän. Ehken meille piisaisi vähempikin auran maku (kanssasyöjä laittoi läpivedon, kun aura "haisi" hänestä niin voimakkaalle su iltana, kun laatikot olivat uunissa. Minusta tuoksu oli ihana.) Ja se pieni ripsaus sokeria pyöristäisi makuja. Riisi ei tunnu valmiissa laatikossa selvästi. Rakenne oli minusta hyvä, vaikkakin raaka punajuuriraaste oli minulla turhankin hienoa ja laitoin kuohukermaa ihan reilusti pitkän kypsymisajan takia. Ja ehken kun on tottunut ananasversioon, niin sen makua haki ruoasta. Minä olen syönyt tätä myös kylmänä lisäkkeenä. Ihan varteenotettava ohje on tämäkin monien muiden vastaavien ohjeiden joukossa, ompa ohje sitten riisillä tai ilman.