CIMG3054-normal.jpg

Makeita piirakoita kategoriasta löytyy muita samalla ohjeella tehtyjä piirakoita mm. mustikkainen ja mansikkainen versio. Periaatteessa makua antavaksi ainekseksi käy mikä vaan....erilaiset marjat, raparperi tai vaikkapa hedelmäpalat.

Yhteen aikaan tätä piirakkaa tuli tehtyä useinkin, vaan nyt on ohje ollut ihan unohduksissa pitkän aikaa.

Vaniljainen vadelmapiirakka
(pellillinen)

Pohja
4 munaa
4 ½ dl sokeria
1½ dl rasvaa sulatettuna ( = noin 150 g)

3/4 dl maitoa (tai kermaa)
6 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta

Päälle
2 pss Blå Band vanhanajan vaniljakastikeaineksia
5 dl  maitoa + lisämakeudeksi 2 rkl sokeria ja 2 tl vaniljasokeria

Pinnalle
1½ rasiaa vadelmia (käytin pakastettuja jäisenä)

Valmista ensimmäisenä vaniljakastike sekoittamalla maito ja vaniljakastikeainekset yhteen ja lisää sokeri ja vaniljasokeri. Anna kastikkeen tekeytyä jääkaapissa noin 10 min.

Vatkaa sinä aikana munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita taikinaan vuorotellen yhdistetyt kuivat aineet, maito ja sula margariini/voi. Sekoita taikina tasaiseksi.  Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.(minä laitoin taaskin kaksinkertaisen leivinpaperin, ettei pohja tummuisi liikaa) Levitä vaniljakastike tasaisesti taikinan päälle  pienissä erissä esim. lusikalla levittäen. Lisää lopuksi vadelmat  täytteen päälle.
Paista 175 - 200 asteessa  30 – 35 min. Tarvittaessa pienennä  lämpötilaa paistamisen loppupuolella. Tarkista piirakan kypsyys tikulla....kuiva tikku = kypsä piiras. Varo paistamasta turhan kuivaksi. Jäähdytä piirakka ja nauti. Parasta oikein jääkaappikylmänä.

CIMG3052-normal.jpg

1½ rasiaa vadelmia on tämän verran pellillisessä piirakkaa.... minusta oli riittävästi ja ajattelin nestettä irtoavan vadelmista ja värjäävän valkoisen osan epämiellyttävän väriseksi. Vaan taaskaan ei vadelmista irronnut nestettä juur olleskaan. Toki marjoja voi laittaa enemmänkin, jos niitä on paljon... Marjoja ei siis ole kieritelty perunajauhoissa tai missään muussakaan seoksessa.

CIMG3055-normal.jpg

Tämä piiras pitää ehdottomasti malttaa jäähdyttää oikein kylmäksi. Minusta tämä piirakka ei ainakaan ole haaleana yhtään niin hyvää mitä ihan kylmänä/jääkaappikylmänä.