Kypsensin karjalanpaistin Russelilla. Nestettä on ruoassa reilusti, koska tein lihakeiton paistin lopusta ja halusin haudutella makoisan liemen sitä varten samalla. Mies söi paistia kahteen otteeseen perunoiden/perunamuusin kanssa ruokana ja vielä piisasi kypsää lihaa liemineen 3 litran kattilalliseen keittoakin.
Tällä kertaa tein riisutun version karjalanpaistista, ei porkkanaa sekaan.
Karjalanpaisti Russelilla
2 isoa pkt karjalanpaistilihoja (1,2 kg yhteensä)
voita nokare lihojen ruskistamiseen
2 oikein isoa keltasipulia isoina kuutioina
(1-2 lihaliemikuutiota, ei välttämätön, vaan minä laitan)
suolaa (aluksi 1 tl, jos laittaa lihalientä), kokonaisia maustepippureita (noin 1 rkl) ja laakerinlehtiä (5-6 kpl)
vettä sopivasti (aluksi saa laittaalähes 2 litraa, niin että ruskistetut lihat kunnolla peittyvät)
(mustapippuria myllystä)
Valmistaminen
Laita voinokare Russelin astiaan, kytke airfryertoiminto (AF) päälle, lämmöt suurimmalle ja ajaksi 20 min. Kansi kiinni ja anna rasvan ruskistua. Humpsauta sitten kaikki lihat kerralla astiaan ja levitä koko astian pohjalle. Kansi kiinni ja touhuilet muuta 10 min. Kuorit ja pilkot sipulit valmiiksi. 10 minuutin kuluttua, lisää sipulit astiaan ja sekoita ainekset, kansi kiinni ja annat ajan mennä loppuun. Eli kaiken kaikkiaan lihojen ruskistukseen menee aikaa 20 min, mikä voi tuntua pitkältä ajalta, mutta minusta vaivaton tapa ja sinä aikana yleensä touhuan muuta keittiössä.
Kun ruskistumisvaihe on tehty, lisää astiaan vettä vähintään 2 litraa (niin että lihat oikein reilusti peittyvät) ja mausteet ja jatka AF toiminnolla lämpö 170 astetta tunti. Sitten viimeistään on aika kurkata paistia ja lisätä tarpeen mukaan nestettä ja jatkaa aikaa taas tunnilla. Halutessaan lämpöä voi laskea vähän. Nestettä haihtuu enemmän AF toiminnolla mitä korkeammalla tai matalammalla haudutustoiminnolla, millä karjalanpaisti myös voitaisiin kypsentää, pidemmän aikaa vaan. Minä halusin paistin valmiiksi max 4 tunnissa, siksi käytin AF toimintoa. Kaiken kaikkiaan liha kypsyi ruskistamisen jälkeen lähes 3,5 tuntia ja liha oli ihanan mureaa.
HUOM! Muista tarkkailla paistia kypsymisen aikana, että nestettä piisaa lihojen seassa. Minä lisäsin kerran vettä lisää (koska halusin lientä reilusti keittoa varten) ja samalla maistelin jo makujakin ja lisäsin hieman suolaa ja rouhittua mustapippuria.
Lopussa vielä maun tarkistus.
Itekkin söin yhtenä päivänä paistia perunamuusilla lounasruoaksi.
Paistin lopusta tein lihakeiton, kuten meillä monasti tehään. Jo lapsuudenkodissa olen tottunut tähän tapaan.
Koska lihat olivat jo hautuneet niin kypsiksi Russelissa, otin ne pois liemestä ja lisäsin kypsän keiton sekaan vain kuumentumaan. Paistin liemi jatkettuna vedellä, sipulia (1 iso keltasipuli), perunalohkoja (6 oikein isoa perunaa), keittojuureksia (2 pientä pss) ja lisää mausteita (paprikajuhe, soijakastike, mustapippuria myllystä) Näistä syntyi oikein maukas keitto. Persilja jäi laittamatta keittoon miehen pyynnöstä.
Me keitetään lihakeittoa pelkästään possunlihastakin, joten keiton erilaisuus/rasvaisuus/maku verrattuna pelkästään naudan lihasta tehtyyn ei meitä häiritse.
Kommentit