IMG_20250414_133842_edit_9978186406870.j

Tämän pääsiäisen rahka-persikkapiirakka tehtiin muruseoksella. Myös säilykeaprikooseista tulee hyvä piirakka (minusta) tällä ohjeella.

Tämän postauksen piirakat valmistuivat alla olevalla päivitetyllä versiolla. Me tykätään tässäkin piirakassa rahkaseoksen maistuvan pikkasen sitruunaiselle, joten laitoin täytteen maustamiseen sitruunamehun- ja kuoren lisäksi myös sitruunakreemiä. Toki myös sitruunarahka toimii ihan hyvin (prk maustamatonta ja prk sitruunarahkaa) Jos ei tykkää sitruunaisesta mausta, tekee täytteen maustamattomasta rahkasta (tai vaikkapa vaniljarahkasta sokeria vähentäen) ilman sitruunamehua ja kuorta.

Minulla pellin koko on 34x37 cm, eikä yhtään isompaa tähän pellille mahtuisi. Koska piirakkaa joutuu paistamaan hieman pitenpään mitä ohuempi, kannattaa ehdottomasti laittaa 2 leivinpaperia päällekkäin pellille. Aika usein netin kuvissa näkee hyvinkin pohjaltaan tummia piirakoita. Sen  alemman paperin saa tarvittaessa vetäistyä kyllä siististi pois vaikka kesken paiston. Uunien paistoissa on niin kauhean isoja eroja.

Tämä ohjehhan on muunnos siitä iki-vanhasta rahka-murupiirakasta (siis paljon ennen maisemakahvilan piirakkavillitystä)

Tälleen valmistuivat tekemäni piirakat. Ohjeella tehden tulee siis 1 pellillinen piirakkaa. Minä tein vaan heti perään toisen pellillisen, että on jaella ystäville osana pääsiäsikukkia.

Persikka-rahkapiirakka

(14.4.25 päivitetty ohje, täytteessä myös sitruunakreemiä)

(minulla pellin koko on 34x37 cm ja ohjeella tuli ihan tavallisen paksuinen piirakka kts. kuvat)

Muruseos

8 - 9 dl vehnäjauhoja  (alkuperäisessä ohjeessa on 8 dl, mutta me tykätään vähän jämäkämmästä pohjasta ja käytän isompaa määrää)

2½ dl sokeria (meillä tykätään vähemmän sokerisesta, oikein makeasta tykkäävät laittakaa enemmän)

3 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

2 tl vaniljasokeria

250 g voita sulatettuna

½ tl suolaa (oma lisäys, kannattaa laittaa, tehostaa muita makuja)

Piirakan pohja

2/3 muruseoksesta

2 dl kermaviiliä

1 iso kananmuna

Piirakan täyte

500 g maitorahkaa (jos ei laita sitruunakreemiä, voisi toinen prk olla sitruunarahkaa, jos haluaa sitruunan makua piirakkaan)

1 - 2 dl sokeria (laitoin kukkuran dl, oikein makeasta tykkäävät voivat laittaa enemmän)

3 isoa kananmunaa

2-3 tl vaniljasokeria

½ prk valmista sitruunakreemiä (jos ei tätä halua käyttää, laittaa sitruunaa enmmän, mikäli haluaa sitruunaista makua reilusti)

Lisäksi laitoin vielä puolikkaan sitruunan siivilöidyn mehun ja pieneksi raasteeksi raastetun sitruunan keltaisen kuoren

____________________________

1 isompi prk (820/470 g) säilykepersikan puolikkaita hyvin valutettuna ja pieniksi kuutioiksi paloiteltuna. Palasetkin voi vielä kuivata/valuttaa. Tällä määrällä persikoita tulee piirakkaan paljon palasia.

Piirakan pinnalle

vajaa 1/3 muruseoksesta (mittaan nykyisin 3 kukkuraa dl)

Valmistusohje

1.  Valmista ensin muruseos. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää lopuksi voisula. Sekoita murumaiseksi seokseksi (minä sekoitan ihan vaan käsin)  Ota muruseoksesta sivuun vajaa 1/3 (= 3 kukkuraa dl). Se säästetään piirakan pintaa varten.

2. Lisää kermaviili ja kananmuna jäljelle jääneeseen isompaan  muruseokseen. Sekoita taikina pursellen tasaiseksi (minä sekoitan ihan käsin). Levitä/taputtele taikina leivinpaperilla (minä laitan 2 paperia päällekkäin, ettei pohja tummu liikaa, koska paistoaika on hieman pidempi mitä monissa muissa piirakoissa) peitetylle korkeareunaiselle uunipannulle tasaiseksi taikinalevyksi ihan koko pohjan kokoiseksi/voi nostaa hieman reunojakin taikinalla.

 4. Sekoita rahkatäytteen ainekset keskenään. Tarkista täytteen sitruunaisuus ja makeus mieleiseksi. Kaada rahkaseos tasaisesti piirakkapophjan päälle, levitä ihan reunoille asti.

Ripottele persikanpalaset rahkaseoksen päälle. Näitäkin ihan reunoille asti.

Viimeistele piirakka ripottelemalla päälle muruseos, myöskin tämä ihan reunoille asti.

5. Paista piirakkaa 175 - 200 asteisessa uunissa keskitasolla noin 35 - 40 minuuttia riippuen uunin lämpötilasta ja piirakan paksuudesta. (Minun piti nostaa hieman ylemmäksi paiston lopussa, ettei pohjasta tule liian tumma, vaikka olikin 2 leivinpapaeria pellillä.) Paista piirakkaa mieluummin vähän pidempään, miedommassa uunissa. Älä kuitenkaan paista turhan kuivaksi.

6. Jäähdytä piirakka ja leikkaa se halutun kokoisiksi annospaloiksi. Piirakka pitää säilyttää kylmässä. Sopii myös pakastettavaksi.

GridArt_20250414_165013794.jpg

Taikina kannattaa jakaa osiin pellille, niin on helpompi taputellen levittää ihan pellin kokoiseksi. Pienet reunatkin voi taikinasta nostaa. Jos taikina meinaa tarttua käsiin, voi kättä kastaa jauhoissa/tai ripsauttaa ihan vähän jauhoja taikinapalasten päälle ja rupeaa vaan siitä taputtelemaan.

GridArt_20250414_164036598.jpg

Minä tykkään laittaa tähänkin piirakkaan ensin rahkaseoksen ja sen päälle vasta sattumat. Perskanpalset kannattaa valuttaa/kuivata paperilla kunnolla, ettei niistä valunut liemi löysytä täytettä.

IMG_20250414_125740_edit_10022645309978.

Ja sitten vielä ripotellaan muruseos päälle. Kukkurat 3 dl otan muruseosta ja se on aika reilusti tämän kokoiseen piirakkaan.

IMG_20250414_144125_edit_9922431168037.j

Minä tein peräseltään 2 pellillistä piirakkaa.

IMG_20250414_171340_edit_12505453374187.

Tästä näkyy piirakan leikkauspintaa.