CIMG6025.jpg

Tällä ohjeella tulee minusta oikein mehevä makea piirakka. Oikein makean persot, ette tykkää tästä, sillä tämä ei ole ollenkaan kauhean makeaa, pohjassakin on sokeria vaan ½ dl, kun yleensä tämän kokoisissa on vähintään dl. Täytteeseen laitoin ensin vähemmän sokeria, mutta kyllä ohjeessa mainittu määrä piti laittaa, joten älkää siis vähentäkö sitä, muuten tulee kovin pliisua piirakkaa. Täytteessä käytettävä rahka voi olla myös makurahkaa, vaniljaa tai sitruunaa, tällöin voi täytteen sokeria vähän vähentää.

Rahka-omenapiirakka

(piirakkavuoallinen, vuoan halkaisija 27-30 cm)

Taikina:

75 g voita

½ dl sokeria

1 kananmuna

2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

ripsaus suolaa

Täyte:

2 dl (=250 g) maitorahkaa (makurahkatkin käyvät, jos käytät sitruunarahkaa,  jätä silloin sitruunamehu pois)

1 dl maitoa

2 kananmunaa

1 dl sokeria (jos käytät makurahkaa, laita ihan vähän vähemmän)

2 rkl sitruunamehua

2 tl vaniljasokeria

Päälle:

2-3 isoa omenaa

sokeria

kanelia

Valmistaminen:

1. Tee ensin taikina: Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna ja kuivat keskenään sekoitetut ainekset ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Laita taikina voideltuun (tai laita piirakkavuokaan rypistetty leivinpaperi) piirakkavuokaan pohjalle ja reunoille. Minä jaoin taikinan pieninä nökäreinä vuokaan ja ripsautin vähän jauhoja niiden pinnalle ja sitten ihan käsin taputtelin taikinan.

2. Valmista täyte sekoittamalla kaikki ainekset sekaisin ja kaada piirakkavuokaan raakan pohjan päälle. (täyte on löysää)

3. Kuori ja lohko omenat ja levitä ne täytteen päälle. Ripottele vielä kanelia ja sokeria pinnalle.

4. Paista piirakka +175 (-> 200) asteisessa uunissa tavallisen uunin alimmalla tasolla. Näin pohjakin ehtii kypsyä hyvin. Kypsymisaika on 30-40 minuuttia uunin lämpötilasta ja piirakan paksuudesta riippuen.

CIMG5971-001.jpg

Tämän näköisenä piirakka meni uuniin.

CIMG6064.jpg

Hyvin ehtii pohjakin kypsyä, kun pitää piirakan uunin alimmalla tasolla paistumassa. Tämä vanha ohje on yksi lemppariohjeistani tällaisten piirakoiden joukossa. Omenan tilalle voi laittaa mitä tahansa marjoja tai hedelmänpalasia. Persikkaversionakin on ihanaa Ja vadelma...