CIMG2793.jpg

Kaapissa on odottanut pääsyä käyttöön omenapalat sharlotka lasipurkki. Pakastimessa muistin olevan torttutaikinalevyjä. Nämä kun yhdisti, niin tuli maukkaita nyyttejä.

Laitoin nyytit amerikan muffinivuokiin, sillä nyyttien paisto ilman vuokaa oli hyvässä muistissa. Suklaiset nyytit levisivät vähemmän kauniiksi. Mikäli taikinan kaulitsee ohuemmaksi, silloin nyytit pysyvät kiinni ihan ilman vuokia. Minä nostin vuoat vielä muffinssipellille paistumaan, kun tuntui että nämäkin vuoat rupeavat antamaan periksi. Osan paistoin ilman muffinssipeltiä ja se onnistui ihan hyvin. Muistaapahan ensi kerralla.

Näitä tehdään meillä taatusti toistekin. Täytettä voi tietty vaihdella oman mieletymysten mukaan. Minä tykkään omenapalat sharlotka säilykkeestä siksikin, ettei se ole yltiömakeaa. Olen laittanut sitä mm käärötortun täytteeksi kermavaahdon kanssa ja se oli oikein mehevä kääris.

CIMG2764.jpg

Omenapalanyytteihin tarvitaan vain sulatettuja torttutaikinalevyjä, omenapalatäyte sharlotkaa maustettuna kanelilla (+ minä laitoin täytteen sekaan yhden puolinäivettyneen omenen karkeana raasteena), kananmunaa voiteluun ja koristeeksi mantelirouhetta tai mantelilastuna (+raesokeria). Minulla taikinana oli myllyn paras torttutaikinalevyjä ja tekeminen eteni näin...

- otin torttutaikinalevyt sulamaan leivinpaperin päälle huoneenlämpöön. Sulavat äkkiä, noin 15 minuutin päästä voi jo jatkaa tekemistä.

- leikkasin torttutaikinalevyt kahteen osaan neliöiksi

- maustoin sharlotkapmenapalasäilykkeen reilusti kanelilla (ja raastoin ykden kuoritun omenan sinne sekaan) Maistelin täytettä, enkä kaivannut sinne lisämakeutta. Oikein makeasta tykkäävät voivat ripsauttaa vähän sokeria sekaan. Sitruunamehun lisäystä mietin, mutta en nyt tällä kerralla laittanut.

- annostelin täytteen neliöille. Halusin käyttää kaiken täytteen, joten laitoin sitä reilusti. Minulla tuli 16 kpl nyyttejä, ilman omenaraastelisäystä tuo pienempi 340 g purkillinen omenasharlotkaa riittää noin 14-16 nyyttiin.

- ohensin neliön reunoja vähän painelemalla sormilla, ajattelin nyyttien pysyvän paremmin kiinni. Tiedä sitten, vaikuttaako mihinkään. Suljin nyytit nostamalla kulmat ylös ja nipistämällä oikein kunnolla kiinni.

- nostin osan nyyteistä muffinssipellille, mutta nuo amerikanvuoat kyllä olisivat pitäneet muodon ilman peltiäkin. Olisin saanut ne kerralla paistumaan tavalliselle uuninpellille. Ens kerralla sitten.

- voitelin nyyttien pintaa vähän kananmunaseoksella käyttäen pientä sivellintä

- ripsautin kuorellista mantelirouhetta koristeeksi ja antamaan purutuntumaa. Jos haluaa, niin lisäksi voisi laittaa raesokeria. Minä en laittanut.

- paistoin nyytit noin 200 asteisessa uunissa alaosassa, jotta ehtisi kypsyä pohjastakin kunnolla. Paiston loppupuolella nostin pellin vähän ylemmäksi, jotta saisvat hieman lisää pintaväriä. Minä tykkään kunnon paistopinnasta näissäkin. Minulla paistoaika oli lähemmäs 20 minuuttia.

CIMG2772.jpg

Vasemmalla nyytti on menossa vuokaa, yksi sormen tökkäys keskeltä nyyttiä, niin hyvin menee tasaisesti/suorasti vuokaan.

CIMG2780.jpg

Minä paistoin nyytit jonkun mielestä taatusti turhan ruskeiksi, mutta en inhoa mitään niin kuin lötköä, osaittain paistunutta torttutaikinaa. Jos jonkun esteettistä silmää häiritsee ulospursuvat omenapalat, niin nipistelemällä liitoskohdat paremmin kiinni ja laittamalla täytettä vähemmän, saa siistimmän näköisiä. Minua ei häiritse, että täyte pursuaa näkyville.

CIMG2789.jpg

Ilman muffinssipeltiä paistetut nyytit. Hyvin piti amerikanvuoka kuosinsa.

CIMG2786.jpg

Yhteispotretti nyyteistä. Keskellä siis ovat ilman muffinssivuokaa paistetut.

CIMG2795.jpg

Jos haluaa, niin nyytit voi tietenkin ottaa pois paperivuoista. Minusta ovat siistimmän näköisiä ilman vuokaa. Tai nyytit voi paistaa voidelluissa muffinssipellin syvennyksissä ilman vuokaa.

Äsken just kahvin kanssa nautiskelin yhen kylmänä. Hyvää oli, ei liian äklömakeaa. Tietenkin nyytit voisi lämmittää ja tarjota vaikka lisänä jätskiä tai vaniljakastiketta.

Jos ette ole vielä käyttänyt omenapalat sharlotkaa, niin ostakaas ja testatkaa jokonkin. Tuotahan voi syödä vaikka puuron, viilin, jojurtin tai lättyjen lisänä. Paistonkestävänä sopii moneen esim erilaisten pitkojen täytteeksi, piirakkaan jne.

Jos ei halua käyttää omenapalat sharlotkaa, niin (kotitekoinen) omenasose + sekaan raastettua omenaa -> antaa tuoreutta + kanelia + perunajauhoja vähän, jos sose löysää, niin tulee myös hyviä nyyttejä tai jos käyttää omenamarmeladia täytteenä, niin siihenkin sekaan laittaisin omenaraastetta viemään liikaa makeutta.