IMG_20220923_151206.jpg

Ylivieskassa käydessäni käyn usein Justus-myymälässä ja aika usein ostan sieltä joitain täytteitä/marmeladeja, mitä ei ihan normi sekatavarakaupasta saa. Tällä kertaa ostin aprikoositäytettä ja mango-appelsiini-limetäytettä, joista varsinkin jälkimmäinen osoittautui hieman yllättäenkin miesväelleni mieluisaksi. Nopeaa kahvileipää gluteenittomana tein kummastakin hiukan eri tvistillä.

IMG_20220923_150410.jpg

Pohjana on ihan tavallinen perunajauhoilla tehty normi. Minä puolitin jäähtyneen pohjan ja laitoin kahta eri makuista täytettä.

4 munan kääretetorttulevy

4 isoa kananmunaa

1½ dl sokeria

1,5 - 1,75 dl perunajauhoja (koska halusin gluteenittoman pohjan)

1 tl leivinjauhetta (ei ole välttämätön)

Pohja: Vatkaa munat ja sokeri hyväksi paksuksi vaaleaksi vaahdoksi. lisää jauho (leivinjauheseos) siivilän läpi 2-3 erässä sekoittaen taikina heti tasaiseksi (minä teen tämän vaiheen pallovatkaimella). Varsinkin käytettäessä pelkästään perunajuhoja, klönttääntyyvät ne helposti. Levitä taikina heti (voidellun) leivinpaperin päälle pellille ja paista 200 asteisessa uunissa keskitasossa 8-10 min. Tarkkaile paistumista, uunit kun paistavat niin eri tavalla. Anna pohjan jäähtyä pari minuuttia ja kumoa se vasta sitten leivinliinan tai sokeroidun leivinpaperin päälle. Irrota paperi, mutta jätä se pohjan päälle jäähtymisen ajaksi. Paperin päälle voi vielä laittaa leivinliinankin, niin pohja ei kuivu jäähtymisen aikana.

Minulla täytteet:

puolikkaaseen pohjaan: aprikoositäyte (ostettu Justuksesta) + säilykepersikkakuutioita

puolikkaaseen pohjaan: mango-appelsiini-limetäyte + ohut kermavahtokerros sen päällä

Täyttämisen jälkeen kääretorttu tekeentyi jääkaapissa muutaman tunnin ja sitten herkuteltiin. Ihan arkikahvileipänä nautittiin, niin näihinkään ei tullut mitään koristusta., vaan jos haluais niin pintaan kermapursotusta ja koristeita, niin vaatimattomankin näköinen perusleivonnainen kaunistuu kummasti.

IMG_20220923_151147.jpg

Aprikoositäyte tuntui omaan suuhuni turhan makealta sellaisenaan, eikä oikein mitään muuta sopivaa kuin persikkaa ollut siihen yhdistettäväksi kotona., mutta hyvin sekin passasi. Tähän jätin tarkoituksella laittamatta kermavaahtokerroksen.

IMG_20220923_151223.jpg

Tätä mies toivoi tehtävän pian uudemmankin kerran. Tykkäsin kyllä itekkin. Myös eräät vieraat saivat pikku pätkät mukaansa kumpaakin ja olivat tykänneet. Tuli kommentti, ettei ollut liian makeaa kumpainenkaan.