Meillä ollaan grillattu vasta 2 kertaa tälle kesälle, vaan vielähän tässä ehtii. Kuvat ovat viimeistä kuvaa lukuun ottamatta viime sunnuntailta, kun grillatiin ekaa kertaa lihaa tälle kesälle. Grillattavien lisäksi maisteltiin nektariinisalaatin yhtenä komponenttina Apetinan juustouutuutta.
Jokos oottte maistelleet Apetinan mango&chili juustouutuutta?
Minusta oli yllättävän voimakkaan makuista, sekä mango, että chili maistui reilusti. Ajattelin tykkääväni tästä, vaan jostain syystä en ihan niin ihastuksissani ekalla kerralla ollu, mitä olisin kuvitellut. Kanssasyöjä ei tietenkään yhtään ymmärtänyt tätä juustoa. Minä kyllä annan vielä uudemmankin kerran tälle mahdollisuuden. Ihan taatusti jakaa mielipiteitä muillakin kuin meillä.
Broilerin ohutfileisiin laitoin tilkan öljyä ja kuivamausteita (suolaa, paprikajauhetta, sitruunapippuria, chicken mausteseosta) ja lihat maustuivat formulakisojen ajan jääkaapissa.
Paprikoissa ja vihreissä parsoissa on seassa vain tilkka öljyä, suolaa ja reilusti mustapippuria myllystä.
Kaunis lämmin kesäilta, niin mikäs oli ulkona syödessä.
Makkaraa ei kovin usein grillailla, mutta kesan ekana grillauskertana (noin 1½ viikkoa sitten), sen jälkeen kun etupihan kivetykset oli saatu pestyä ja "kesähuone" kuntoon, päätyivät kabanossit grilliin.
Kommentit