IMG_20240910_191748_edit_34526122828182.

Toissailtana oli oven taakse ilmaantunut ämpärillinen konepuhdistettuja puolukoita, niin olihan sitä heti ruvettava jotain puolukkaista leipomaan. Toki suurin osa meni pakastimeen myöhempää käyttöä varten.

Katselin muutamia aikaisemmin julkaisemiani ohjeita (katso linkit postauksen lopusta) ja muutamaa itselleni uuttakin ohjetta, mutta päädyin kuitenkin tähän tuttuun ohjeeseen ilman rahka yms päälyksiä.

Postauksen puolukkapiirakka valmistui alla olevalla ohjeella. Jos et tykkää kardemumman mausta, voi sen vaan jättää pois. Meistä kylläkin se sopii oikein hyvin puolukankin maun kanssa yhteen. Tokihan puolukan tilalle voi laittaa muitakin pienikokoisia marjoja.

Puolukka-murupiirakka

(pellillinen, minulla pellin koko 34X37 cm)
Pohja:
4 isoa kananmunaa
3½ - 4 dl sokeria (laitoin nyt pienemmän määrän ja meille piisas sekin)
1 tl vaniljasokeria
2 dl maitoa
2 dl kermaa (tämäkin määrä voi olla maitoa, minä laitoin kermaksi ruokakermaa)
200 g sulatettua voita tai margariinia (tai pullomargariineja)
7 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
1½ - 2 tl jauhettua kardemummaa (isompi määrä maistuu piirakassa jo ihan reilusti) 

+ vielä ½ tl suolaa korostamaan/terävöittämään muita makuja

Raakan pohjan päälle:
6 - 7 dl puolukoita (jos käytät pakastettuja, laita ne jäisinä)


Muruseos puolukoiden päälle:

(näillä suhteilla ei tule kauhean paksua muruseosta pellillisen kokoiseen piirakkaan)
1½ dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
50 g voita (kovaa tai pehmeää)

Valmistaminen:
Tee ensin taikina: Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munavaahtoon maito, kerma ja sulatettu rasva (voi olla vähän haaleaakin) Sekoita taikinan kuivat aineet  ensin keskenään ja lisää sitten muuhun seokseen. Sekoita taikina kunnolla tasaiseksi. Minä teen tällaiset sekoittamiset käsikäyttöisellä pallovatkaimella, mutta myös koneen hidasta nopeutta voi käyttää. Sekoita taikinaa vaan sen verran, että se on kunnolla sekaisin. Taikina on löysää ja kuohkeaa.

Kaada taikinaseos leivinpaperilla (minä laitan aina omassa uunissani 2 paperia päällekkäin, jotta pohjasta ei tule turhan tumma)  vuoratulle reunalliselle uunipellille ja levitä taikina ihan reunoille asti tasaiseksi pohjaksi.

Ripottele piirakkapohjan päälle 6 - 7 dl puolukoita. Laitoin isomman määrän. Laita marjoja myös ihan reunoille asti. Jos käyttää miedompia marjoja, voi niitä laittaa vähän enemmän.

Mittaa kaikki muruseoksen ainekset kulhoon ja nypi (tai pyöräytä sähkövatkaimella) seos murumaiseksi. Ripottele muruseos tasaisesti puolukoiden päälle, tämäkin ihan reunoille asti.

Paista piirakkaa (ihan vähän alle) 200 asteessa uunin keskitasolla noin 25-30 min tasalämmöllä.

Uunit paistavat niin eri tavalla, joten tsekkaa piirakkaa jo 20 minuutin paistumisen jälkeen. Pitääkö peltiä kääntää? Muuttaa paistotasoa? Kun piirakka on mieleisen värinen pinnaltaan ja pohjallakin on paistopinta, kannattaa piirakan kypsyyttä kokeilla piirakkaosan keskelta. Kun tikkuun ei tartu kosteaa taikinaa, on piirakka kypsää. Liian kuivaksikaan ei piirakkaa kannata paistaa.

IMG_20240910_163204_edit_34836600661866.

Minä laitoin piirakkaan 7 dl puolukoita.

IMG_20240910_163804_edit_34819908390570.

Ja vielä muruseos pintaan ja piirakka paistumaan (ihan vähän alle) 200 asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi keskitasolle.

IMG_20240910_171241_edit_34772752161526.

Reilun ½ tunnin kuluttua piirakka oli kypsää uunissani. Tarkkaile paistumista, ettei tule liian tummaa.

IMG_20240910_171348_edit_34688057105360.

Anna piirakan jäähtyä ees vähän  ja sitten sitä pääseekin jo maistelemaan. Me syödään tämäkin piirakka ihan tällaisenaan ilman mitään lisukkeita, mutta tokihan loraus vaniljakastiketta tai lämmin piirakka + palanen jäätelöä on myös hyvää. Tästä piirakasta riitti ystäväperheellekkin maistiaiset.

 

Tässä linkkejä aikaisempiin erilaisiin puolukkapiirakkapostauksiini

Mehevä puolukka-rahkapiirakka (pellillisen ohje)

Simppeli puolukkapiirakka (piirakkavuoallinen)

Pyöreä puolukka-rahkapiirakka (piirakkavuoallinen)

Puolukka-ananaspiirakka

Mustikka-puolukka-rahka piirakka muruseoksella (pellillisen ohje)