Viime viikolla paistoin pitkästä aikaa vohveleita. Tällä ohjeella tulee pehmeitä perusvohveleita. Vähän laitoin sokeria makua antamaan, vaikka lisukkeina olikin sokeroituja lakkoja ja osa söi vohveleita kotitekoisen mansikka-omenasoseen kanssa ja kinuskinen kermavaahto kruunasi annoksen.
Vohvelit
(minun vohvelipannulla tehtynä tuli16 kpl )
8 dl maitoa
4 isoa kananmunaa
6½ - 7dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1½ tl suolaa
½ dl sokeria (tällä määrällä ei tule kovin makeita)
50 g sulatettua voita taikinaan
Lisäksi tarvitaan öljyä (noin ½ dl) vohvelipannun pintojen voiteluun
Vatkaa kulhossa munien rakenne rikki. Lisää maito. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Vatkaa jauhoseos munamaidon joukkoon. Lisää suola ja rasva. Anna taikinan turvota noin 15 minuuttia.
Kuumenna vohvelipannu. Öljyä pannun pinnat kevyesti pullasudilla. Paista taikinasta vohveliraudalla vohveleita (minä annostelen taikinan muovisella soppakauhalla)
Tarjoa vohvelien lisänä esim hilloa/marjoja, jäätelöä/kermavaahtoa yms.
Kinuskinen kermavaahto on tehty sekoittamalla valmiskinuskikastiketta kermavaahdon sekaan. Ihan oman maun mukaan.
Vohvelinpaistopäivänä oli meillä porukoita sen verran paljon, ettei yhtään vohvelia jäänyt seuraavalle päivälle.
Kommentit