Näiden punajuurien tekoon sain kimmokkeen tästä Aromipaja-sivuston ohjeesta ja yhtä toistakin ohjetta katselin missä ei ollut ollenkaan hunajaa mausteena, vaan sehän nyt minusta kuuluu aina punajuuriin. Jonkin verran sävelsin maustamisessa, enkä ostanut tätä varten rapeaa valkosipulia chili-seesamiöljyssä.
Punajuuriviipaleiden viipaloinnissa oli kyll kätevä aikoinaan Lidlistä 10 eurolla ostamani mandoliinin tapainen vihannesleikkuri. Sai kätevästi ohuita viipaleita. Meille pitää punajuuret kuoria ennen käyttöä, vaan joka haluaa siitä laistaa, niin jääpä yks työvaihe pois tekemisessä. Mikään nopeatekoinen tämä ruoka ei ole, kun uunissa vaatii kuitenkin 1-1½ tuntia kypsyäkseen.
Ohuiden viipaleiden vuokaan latominen ei ollut ollenkaan niin hidasta, kun niputin maustetut punajuuriviipaleet pieniksi nipuiksi kädessä ja vasta sitten laitoin vuokaan. Minä laitoin vuokaan leivinpaperin, koska kuvttelin joutuvani laittamaan nämä kypsymään Russeliin, mutta ehtivätkin kypsyä uunissa.
Tässäpä punajuurien ohje miten minä tein. Suluissa olevat maustemäärät uskaltaa laittaa heti alussa. Lopussa maistelin punajuuria ja ripsautin vielä vähän suolaa ja hunajaa pinnalle.
Uunipunajuuret viipaleina
1 kg raakoja punajuuria
3 rkl rypsiöljyä
noin ½ dl hunajaa (minä käytin juoksavaa kukkaishunajaa. Jos hunaja on jämäkkää, niin lämmitä mikrossa.)
valkosipulia (laitoin 3 pulleaa valkosipulin kynttä raastettuna/hienonnettuna ja maistui joa ika reilusti valmiissa)
kuivattua rakuunaa (laitoin noin 1½ tl kämmenessä murskattuna)
rouhittua mustapippuria (vähän vajaa 1 tl)
suolaa (vähän vajaa1 tl)
(muutama pieni nokare voita -> ei välttämätön, mutta antaa makua ja kiiltoa)
3/4 dl mantelirouhetta (ensi kerralla jätän tämän pois)
Valmistaminen
Pese ja kuori (Aromipajan ohjeessa punajuuret käytetään kuorineen) raakat punajuuret.
Leikkaa ne oikein ohuiksi viipaleiksi (minä käytin mandoliinin tapaista leikkuria). Jos pnajuuret ovat jättikokoisia, halkaise ne ennen viipalointia.
Sekoita viipaleiden sekaan öljy ja kaikki mausteet ja sekoita kunnolla.
Lado maustetut punajuuriviipaleet pystyasennossa voideltuun uunivuokaan. Tämän vaiheen sai helposti tehtyä niin, että otti käteen kasan viipaleita, muotoili niistä nipun ja laittoi sen vuokaan pystyasentoon. Jos laitat voinokareita, niin lisää ne pinnalle.
Kypsennä punajuuria 1-1½ tuntia noin 175 asteisessa uunissa. Tarvittaessa laita kansi/folio viuoan päälle. (minä laitoin kannen vuoalle tunnin kypsymisen jälkeen, kun jätin ruoan uuniin päivälenkin ajaksi)
Jos laitat mantelirouhetta, niin lisää ne punajuurien pinnalle kypsentämisen puolivälissä. Samalla voi jo maistella punajuuria ja tarvittaessa lisätä makuja.
Ohuet raakat punajuuriviipaleet + öljyloraus + mausteet sekoitettuna ja latominen vuokaan alkamassa. Uunivuokaan ei tartte siis laittaa leivinpaperia, vaan voitelee sen. Minä laitoin paperin, kun luulin laittavani vuoan Russeliin. Punajuuriviipaleita voi jo toki tässäkin vaiheessa maistella.
Tässä kuvassa punajuuret olivat kypsyneet uunissa noin tunnin. Olivat jo hyvän kypsiä...joku tykkäisi syödä varmaan tämänkin kypsyisenä.
Maistelin punajuuria ja laitoin vähän lisää suolaa ja hunajaa pinnalle ja lisämakua ja kiiltoa antamaan muutaman voinokareen (nämä voi laittaa jo alussa). Vielä tässäkin vaiheessa pähkäilin, että laitanko mantelirouhetta, mutta koska niitä oli, päätin laittaa. Meitä oli 4 aikuista syömässä ja ruokapöydässä keskusteltiin mantelirouheen tarpeellisuudesta. Toki antavat puruvastakohtaa/rakennetta, mutta oltiin kaikki sitä mieltä, että ens kerralla tehään ilman mantelirouhetta.
Me haluttiin näistä oikein pehmeitä, joten olivat uunissa reilun 1½ tuntia, loppupuolella kansi vuoan päällä ja lämpö noin 150 astetta. Kaikki syöjät tykkäs meillä näistä. Ainoastaan mantelin tarpeellisuudesta keskusteltiin.
Minä popsin näistä loput eilen ihan kylmänä tällaisenaan, muuten me syötiin näitä liharuoan lisäkkeenä perunoiden ja salaatin ohella.
Kommentit