CIMG4607.jpg

Jo useita viikkoja on mielessäni kummitellut jauheliha-kaalimureke. Koskaan en ole semmoista tehnyt, enkä syönyt., enkä kyllä ohjeitakaan nähnyt. Ajatuksena oli tehdä kaaliseoksella täytetty lihamureke, vaan tekovaiheessa syntyikin semmoinen mureke, että kaikki ainekset olivat sekaisin.Toisella kertaa sitten täytetty mureke.

Vasta sen jälkeen, kun tuotokset olivat uunissa, kattelin netistä millaisia ohjeita sieltä löytyy. Ja löytyyhän sieltä monenmoisia. Minä laitoin kaaliseosta enemmän mitä monissa ohjeissa on. Tuo ruskistettu ja maustettu kaali-sipuliseos olis kyllä ollut hyvää ihan sellaisenaankin, vaan humpsautin kaiken jauhelihan sekaan. Tein vuokamurekkeen ihan siitä syystä, että se pysyy taatusti kasassa.

Seioksesta voi tehdä joko pelkästään pihvejä (tulee 8 kpl isoja pihvejä)  tai koko määrästä murekkeen (meillä riittäisi 8 annospalaan) edellyttäen, että laittaa isomman määrän mukaan kaalia. Minä tein kahta erilaista, että tuntuisi vähän erilaiselta syödä. Ja tokihan pihvien ympärillä oleva pekonivyöte tuo erilaista makua. Tekovaiheessa aprikoin, että laitanko pekonisuikaleita murekkeenkin pinnalle, mutta hylkäsin sitten ajatuksen. Ollaan syöty pekonia aika monessa ruoassa ja aamupaloilla lähiaikoina.

Pieni vuokamureke ja 2 pihviä syntyivät alla olevalla ohjeella.

Jauheliha-kaalimureke, vuokaversio (tai jauheliha-kaalipihvit)

400 g naudan jauhelihaa (käytän 10%)

1 pussillinen ranskalainen sipulikeitto-aineksia (pussin paino 52 g)

0,75 dl vettä (tai muuta nestettä)

2 kananmunaa

1 tl paprikajauhetta

1 rkl perunajauhoja

300 - 400 g valkokaalia ohuina suikaleina (minä laitoin isomman määrän mukaan ja ihan hyvin pysyi vuoka mureke koossa)

nokare voita

1- 2 sipulia hienonnettuna

1-2 rkl tummaa siirappia (laitoin noin 2 rkl)

suolaa, mustapippuria myllystä

Lisäksi tarvitset

Jos teet pihvejä, niin tarvitset pekonia vyötteeksi 1 siivu pekoni/1 pihvi.

Jos teet murekkeen, niin halutessaan voi laittaa korppujauhoja murekkeen päälle ennen kypsentämistä

Valmistaminen

Kypsennä hienonnettu valkokaali ja sipuli paistinpannulla pehmeäksi. Mausta  ja maistele.

Sekoita raakan jauhelihan sekaan sipulikeittopussillinen, vesi, perunajauho, munat ja paprikajauhe.

Yhdistä kaaliseos lihaseokseen. Kypsennä seosta esim. mikrossa pieni palanen ja maistele onko maku mieleinen. Lisää tarvittaessa makuja esim. yrttejä  (basilikaa, meiramia) tai vaikkapa valkosipulia.

Jos teet pihvejä, muotoile märillä käsillä halutun kokoiset pihvit. Koko määrästä tulee 8 kpl isoja pihvejä. Mittana voisi pitää sitä, että yksi pekoniviipale ylettää pihvin ympärille vyötteeksi, tällöin jauheliha-kaaliseosta tarvitaan vähän vajaa dl yhteen pihviin. Minä mittaan jauhelihaseoksen desilitran mitalla pihveihin, niin tulee tasakokoisia. taita pekoniviipale kaksinkerooin pituussuunnassa ja pyöräytä pihvin ympärille. Laita reunat vähän päällekkäin liitoskohdasta ja kiinnitä hammastikulla. Kypsennä pihvit leivinpaperin päällä pellillä tai uunivuoassa 200 asteisessa uunissa 15 - 20 minuuttia pihvien paksuudesta riippuen. Muista poistaa puutikut ennen kun laitat pihhvit tarjolle.

Mureke: Kaada jauheliha-kaaliseos voideltuun uunivuokaan (tai piirakkavuokaan) ja tasoita pinta. Ripottele halutessasi korppujauhoja murekkeen päälle. Kypsennä mureke 175 - 200 asteisessa uunissa 30-40 minuuttia murekkeen paksuudesta ja uunin lämpötilasta riippuen. Kypsentämisen loppupuolella leikkaa mureke (sektoreittain) annospaloiksi ja samalla näät onko mureke jo keskeltä kypsää. Jos ei niin laita leikattu mureke takaisin uuniin kypsymään.

CIMG4570.jpg

Pihvit ovat tarkoituksella eri kokoiset. kanssasyöjälle isompi ja mulle pienempi.

CIMG4577-001.jpg

Vuokamurekkeen päälle ripsautin vielä korppujauhoja ennen paistumaan laittamista.

CIMG4589.jpg

Pihvit kypsyivät 200 asteisessa uunissa lähes 20 minuuttia ja olivat meille sopivia. Sipulin varsien fani kun olen, niin niitä pitää laittaa joka ruokaan. Olen pakastanutkin niitä hienonnettuna 2 isoa lasipurkillista talvea varten. Kun laittaa lasipurkkiin, niin ei koko pakastin tuoksu sipulille.

CIMG4583.jpg

Samalla kertaa kun otin pihvit pois uunista, leikkasin murekkeen annospaloiksi sektoreittain. Joskus leikkaan tällaisen vuokamurekkeen myös viipaleiksi tähän tapaan.... linkistä löytyvä välimeren makuinen mureke on muuten hyvää. Mureke meni vielä uuniin kypsymään, alensin lämmön 175 asteeseen. Folion/kannenkin voi laittaa murekkeen päälle, jos tykkää. Mureke kypsyi vielä uunissa noin 20 minuuttia pihvien poisoton jälkeen.

CIMG4616.jpg

Lihamurekkeenkin päälle ripottelin sipulin vihreitä varsia hienonnettuna. Me söimme pihvit juustoisen perunasoseen kanssa ja toisella kerralla  jauheliha-kaalimureketta varhaisperunoiden ja kesäkastikkeen kanssa.

Ihan taatusti teen uudemmankin kerran ja jos sitten syntyisi kaaliseoksella täytetty murekerulla. Te jotka tykkäätte kaalilaatikosta, kaalikääryleistä tai jauheliha-kaalipyöryköistä, tykkäätte taatusti jauheliha-kaalimurekkeestakin. Mausteisista ruoista tykkäävät maustavat seosta voimakkaammin, ohjeella tehden tulee aika miedon makuinen ruoka.