Minulla on ollut kokeiltavien ohjeiden lokerikossa monta suolaista minulle uutta ohjetta odottamassa pääsyä kokeiltavaksi. Erään ystäväni kahvittelut olivat hyvä syy leipoa vaikka mitä. Suolaisissa piirakoissa päällimmäisenä oli pekoni-purjopiiraan ohje ja toisena oli Orsonin piiras. Kun rupesin katselemaan ohjeita tarkemmin, huomasin niiden olevan lähes identtiset ohjeet. Noh, saimpahan 2 kokeiltavaa testattua yhdellä kertaa.
Täällä piirakka on Orsonin piiraan nimellä ja Valion sivuilla ohje on purjo-pekonipiiraan nimellä. Valion sivuilta en ohjetta ottanut, vaan eräästä leivontaryhmän julkaisusta ja siellä ohje oli pekoni-purjopiiraan nimellä.
Ompa nimi mikä hyvänsä, tässä piirakassa on rapsakka pohja, täyte tulee pekonista, sipulista/purjosta, paprikasta, kermaviilistä/cremefraichesta, kananmunista ja juustosta. Täyte maustetaan sinapilla, valkosipulilla, mustapippurilla ja suolalla?
Pekoni-sipulipiirakka (pekoni-purjopiirakka, Orsonin piiras)
(piirakkavuoallinen, halkaisija 27-30 cm)
Pohjataikina:
2½ dl vehnäjauhoja
½ dl kaurahiutaleita (tai tämäkin määrä vehnäjauhoja)
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
100 g voita sulatettuna (tai 1 dl juoksevaa margariinia)
½ dl juustoraastetta (käytin punaista emmentalia)
2 rkl vettä
Täyte:
170 g pekonia hienonnettuna
1 iso paprika pieninä kuutioina/suikaleina tai 1 pss pakaste Rainbow paprikasuikaleita minä laitoin 3 minipaprikaa
1 purjo (noin 250 g) tai 1 pss pakaste Rainbow purjoviipaleita tai 200 g pss pakastesipulikuutioita (minä käytin tätä)
1 pullea valkosipulin kynsi hienonnettuna
200 g creme fraichea tai kermaviiliä (minä laitoin kermaviiliä)
1 tl sinappia
monta kierrosta mustapippuria myllystä
suolaa? (laitoin ½ tl, mutta jos et tykkää kovin suolaisesta, älä laita yhtään)
2 isoa kananmunaa
noin 2½ dl juustoraastetta (säästä vähän pinnalle laitettavaksi)
Valmistaminen:
Tee ensin pohjataikina: Yhdistä kulhoon vehnäjauho, kaurahiutaleet, leivinjauhe, juustoraaste ja suola, Sekoita. Lisää rasvasula ja vesi ja sekoita taikinaksi. Taputtele taikina voidellun (tai laita leivinpaperi vuokaan) piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pistele pohja haarukalla. Jätä pohja odottamaan sen aikaa, kunnes saat täytteen kypsymään pannulle. Laita sitten pohja uuniin ja esipaista sitä 200 asteisessa uunissa uunin alimmalla ritilällä 10 minuuttia.
Valmista täyte: Paista hienonnettu pekoni pannulla ruskeaksi. Lisää sitten sekaan purjoviipaleet tai sipuli, paprikakuutiot, valkosipuli ja mausteet. Anna kypsyä muutama minuutti. Ota täyte jäähtymään kulhoon. Sekoita vähän jäähtynen täytteen sekaan kananmunat, juustoraaste (muista jättää pikkasen pinnalle ripoteltavaksi), kermaviili/creme fraiche ja sinappi. Sekoita kunnolla. Maistele, tarvitseeko lisää makuja? Suolaa? Minä laitoin ihan ripsauksen ja kiersin vielä muutaman kierroksen mustapippuria myllystä. Minusta täyte vaati yllättävän paljon makuja.
Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja tasoita pinta. Levitä loput juustoraasteet pinnalle. Painele juustoraaste kosteaksi, niin se ruskistuu tasaisemmin.
Jatka piirakan paistamista ihan vähän alle 200 asteisessa uunissa alimmalla tasolla 25-30 minuuttia. Tarkkaile 20 minuutin jälkeen, uunit kun paistavat niin eri tavalla. Kun paistat alimmalla tasolla, ehtii pohja kypsyä kans.
Yleensä en pohjia esipaista, mutta koska tämä oli minulle kokeilematon ohje, esipaistoin pohjaa 200 asteessa 10 minuuttia ihan ohjeen mukaisesti. Ens kerralla kokeilen ilman esipaistoa.
Täyteainekset sekoitettu ja laitettu esipaisteun pohjan päälle. Pinnalle ripottelin pikkasen juustoraastetta ja painelin juustoraasteen kosteaksi lusikalla, jotta se ruskistuisi tasaisemmin.
Meillä tykätään aika tummiksi paistetuista leivonnaisista, mutta vaaleammasta tykkäävät ottavat piirakan muutamaa minuuttia aikaisemmin pois uunista. Muutin myös ohjeeseen paistolämpötilaksi vähän alle 200 astetta.
Piirakkaa syötiin sekä ihan kylmänä, että lämpimänä. Hyvää oli kumpanakin versiona. Jos ei tykkää kovin suolaisesta, silloin lisäsuolaa ei tartte laittaa.
Kommentit