CIMG8151-normal.jpg

Hieman outo yhdistelmä kiisseliksi eli mustikoita + mustaherukoita. Hyvä yhdistelmä oli ja nyttemmin jo toistekin olen tätä tehnyt... ihan tarkoituksella.

Eka kerta oli silkka vahinko.... sain kevättalvella kassillisen marjoja....kuulemma mustikoita olivat kaikki ja minä sitten uskoin. No, tokihan siinä vaiheessa kun toisen pussillisen kippasin kattilaan tajusin ettei kaikki olleet sittenkään mustikoita. Vaan hyvää tuli kuitenkin.

Kiisseli on tehty suurinpiirtein suhteilla 1 litra vettä, 6-8 dl mustikoita ja mustaherukoita yhteensä, reilu dl sokeria (kannattaa maistella), ripsaus suolaa, 3/4 dl perunajauhoja ja 2 tl vaniljasokeria. Marjat. sokeri ja vesi kattilaan ja kuumennetaan kiehuvaksi ja annetaan marjojen kiehua muutama min. Perunajauho-vesiseos kaadetaan ohuena nauhana keitokseen ja kiehautetaan kiehuvaksi rauhallisesti sekoitellen. Tarkistetaan vielä itselle sopiva makeus ja lisätään tarvittaessa makuja + vaniljasokeria

 

CIMG8153-normal.jpg

Lämpimänä ihan kylmän vaniljakastikkeen kanssa oli myös hyvää.

Eräs ystäväni nimesi tämän mustaksi kiisseliksi ja sitähän tämä onkin...