IMG_20220329_170130.jpg

Lähiaikoina olen tehnyt kampanisut usein Elvin kampanisujen nimellä tunnetulla ohjeella tai tällä ohjeella

Noissa kummassakin taikinassa on sokeria, millaisiin itse olen tottunut.  Jo kauan sitten lupasin testata muutamaa ohjetta, mihin ei tule sokeria ollenkaan taikinaan (joidenkin mielestä taasen nämä ovat niitä oikeita kampanisuja....taitaa riippua paikkakunnasta) . Tänään pikaisesti tarvitsin jotain vastatehtyä kahville, niin kokeilin jemmaan ottamallani ohjeella sokerittomia kampanisuja.

Maistelin ekan pellillisen hieman jäähdyttyä yhen kamman sakaraa ja päätin sitten sokeroida toisen pellillisen kammat  paiston jälkeen. Paremmin meillä tekivät kauppansa sokeroidut, joten taidanpa taas ensi kerralla tehdä sokerisella taikinalla kampanisut.

Minä tein taikinan huoneenlämpöisestä voista ja kermaviilistä. Taikina on hirmu helposti leivottavaa ja uuni kannattaa laittaa kuumenemaan jo teon alussa, jotta saa ekan pellillisen kampanisuja heti uuniin.

Ihan alussa olevissa linkeissä on kampanisujen eri tekotapoja.

Kampanisut (ei sokeria taikinassa)

(minä tein tästä taikinamäärästä 14 kpl)

250 g voita (minulla oli huoneenlämpöistä, alkuperäisessä ohjeessa kovaa....näillä tulee hieman erilainen lopputulos)

4½ - 5 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta (+ tl kärjellinen soodaa...en laittanut)

½ tl suolaa

1½ dl kermaviiliä (tai alkuperäinen ohje kertoo myös kerman, maidon tai veden sopivan)

Valmistaminen

Mittaa kuyivat ainekset kulhoon ja sekoita ne. Lisää rasva sekaan ja nypi ryynimäiseksi. Lisää neste ja sekoita nopeasti taikinaksi, älä vaivaa liikaa. Tämä on yksi tapa muotoilla kampanisut: Jaa taikina kahteen osaan ja pyöritä niistä tangot, litistä tangot noin 1½ cm paksuisiksi ja leikkaa kammoiksi. Kammassa voi olla 3-5 sakaraa. Nosta kampanisut leivinpaperin päälle pellille ja taivuta niitä hieman kaarevaksi, että sakarat eroavat toisistaan. Paista kampanisut heti noin 250 asteisessa tasalämpöisessä uunissa keskitasossa 7-10 min koosta ja uunin lämpötilasta riippuen. Varo, etteivät karvähdä. Ruskistuvat nopeasti.

IMG_20220329_181438.jpg

Maistelun jäklkeen päätin siis sokeroida osan paistetuista kampanisuista oman syöjäkuntani tietäen. Minun kampanisuista tuli aika pulskia, vaan kaikki tulivat kuitenkin syötyä.