Kaikenlaiset broileriruoat ovat meillä tykättyjä, varsinkin itse tykkään ja kanssasyöjänkin on niihin tyytyminen. Eräänä sateisena viime kesän päivänä syntyi tällaistä pataruokaa. Ruoan voisi kypsentää kokonaan paistinpannulla/paistokasarissa/padassa/kattilassa liedellä, vaan minä laitan useinkin tälläiset ruoat valmistelujen jälkeen hautumaan uuniin.
Valkosipulinen broileripata
3 kpl (= noin 500 g) isoa pulleaa broilerin maustamatonta rintafilettä/filepihvejä
öljyä lihojen paistamiseen
paprikajauhetta (vajaa tl)
currya (vajaa tl)
kurkumaa (reilu ½ tl)
mustapippuria myllystä
suolaa (vajaa tl)
1 iso keltasipuli lohkoina
4 jumbo herkkusientä isoina lohkoina
1 pieni prk säilykeananaspaloja (valutettuna)
1 kauhean pullea valkosipulinkynsi hienonnettuna
noin 150 g valkosipulituorejuustoa
1½ noin dl ruokakermaa (osan voi korvat aihan vedelläkin, tulee niinkin hyvää)
hunajaa (noin 1 rkl)
kuivattua rakuunaa (vajaa tl)
soijakastiketta pieni loraus (= noin 1 tl)
Paloittele lihat halutessasi pienemmiksi paloiksi (minä leikkasin isot filepihvit 4 osaan). Ruskista lihat kevyesti isolla paistinpannulla tilkassa öljyä. Lisää jo paiston aikana mausteita lihoille. Lisää sekaan pannulle sipulit ja sienilohkot ja anna niidenkin kuullottua mukana. Laita ananaspalat, ruokakerma ja tuorejuusto pannulle. Lisää sekaan myös rakuunaa, soijakastiketta ja hunajaa. Kuumenna ruoka kiehuvaksi. Anna ruoan kiehua muutama minuutti ja maistele sitten liemestä maku. Mikäli kypsennät ruoat kokonaan pannulla, jatka kypsentämistä noin 15 min. Minä halusin rauhoittaa ruoanlaittoa ja kaadoin ruoan uunivuokaan ja laitoin sen kypsymään lopullisesti 175-200 asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi.
Me söimme valkosipulista broileripataa vihannesriisin ja salaatin kera.
Lisäkesalaatissa on pieniä vihreitä eri sorttisia salaatin- ja pinaatinlehtiä kasvatuslaatikoista, tomaattia, kurkkua, punasipulia ja viinirypäleitä.
Kommentit