Jo kevättalvella ostin ekan pakkauksen rullaleipiä. Silloin oli ihan heräteostos, kun huomasin kaupassa näitä ja uutuudethan pitää aina testata.
Jos rullaleivät ovat vielä kokeilematta, kannattaa kaupasta haeskella tämän näköistä pakkausta. Ainakin K-kaupan valikoimiin kuuluvat. Meillä nämä ovat kaupassa sijoitettu leipien tykö tai siinä lähimain....ei siellä missä tortillat yms.
Me ollaan tykästytty näihin. Ainut kritiikki on, että pienemmissäkin pakkauksissa näitä vois myydä.
Näihin piti tulla vähän täytettä, mutta kuinkas kävikään....
Näissä on täytteenä kypsää broileria ja kasviksia, ananasta, auraa ja kastiketta. Rullataan tai me ollaan täytetty rullaleipiä myös tortillojen tapaan, kuten alemmissa kuvissa on. Paperiin/folioon kääräistynä onnistuu leikkaaminen pienempiin osiin ihan siististi ja syöminenkin on suht koht siistiä.
Alla olevat kuvat ovat meidän ekasta rullaleipien testauskerrasta.
Broilerin lihat maustoin tekeytymään kylmään muutamaksi tunniksi ja sitten kypsensin ne Russel Hobbsilla airfryertoiminnolla 12 min. Ihanan mehevää liha tuli. Kuumat lihat leikkelin saksilla isohkoiksi suikaleiksi.
Broilerin lisäksi keräilin kippoihin kasviksia, ananasta, pikamarinoin punasipulia. Kastikkeeksi osa laittoi ihan tuota kaupan valmiskastiketta, tais olla pineapplea, kun oli aukaistu prk sitä jääkaapissa. Minä laitoin omaani majoneesi-kermaviilipohjaista kastiketta, minkä olin tehnyt toiselle aterialle.
Vesimeloonit ei menny täytteeksi, ne naposteltiin sinällään.
Nämä rullaleivät kääräistiin tortillojen tapaan.
Tämä ei kuvassa näytä isolta, mutta syömistä tässä oli paljon. Sittemmin olen viisastunut ja täytän itelleni vain puolikkaan rullan. Kebabversiona on mies näistä tykännyt kans, mutta empäs löytänyt yhtään kuvaa sellaisista.
Jos et oo vielä testannut rullaleipiä, kokeiles. Me tykätään näistä nykysellään maullisesti enemmän mitä kaupan tortillalätyistä. Taas viime viikolla K-kaupassa käydessä, ostin uuden rullaleipä pakkauksen.
Kommentit