Lättyjä/lettuja/räiskäleitä/ohukaisia teki mieli, joten paistoin omenaohukisia. Tällämkertaa laitoin omenan raasteena taikinaan. Ja taaskin jauhoina osaksi ohrajauhoja, kuten meillä aina lätyissä. Taikinasta tein vähän paksumpaa mitä ihan tavallisesta lättytaikinasta.
Paistoin lätyt kahdella hieman eri kokoisella pienellä paistinpannulla, niin kävi sutjakkaasti, vaikkakaan kaikki eivät olekkaan ihan prikulleen saman kokoisia.
Kuvan mukainen pino omenqalättyjä valmistui alla olevilla ainesuhteilla
Omenaletut
(minulla tuli 16 kpl lättyjä, joiden halkaisija on 15 cm)
6 dl maitoa
3½ - 4 dl jauhoja (minä laitoin 1 dl ohraa ja loput vehnää)
3 kananmunaa
suolaa (laitoin reilun ½ tl)
sokeria (laitoin vaan 2 rkl)
jauhettua kanelia (laitoin vajaan tl)
25 g sulatettua voita
5 kpl kotimaisia omenoita (minä kuorin ja raastoin karkeaksi, raastetta 4-5 dl)
Lisäksi tarvitaan paistamiseen voita/muuta mieleistä rasvaa
Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi. lisää omenaraaste. Maistele taikinasta suola ja sokeri mieleiseksi. Anna taikinan turvota 10 minuuttia. Paista kauniin ruskeiksi ohukaisiksi.
Tokihan lisukkeena voi tarjota hilloa/marjoja, kermavaahtoa, jäätelöä yms, vaan me syötiin lettuja ihan tällaisinaan tai osa ripotteli pikkasen sokeria lämpimälle letulle. Hyvin maistui omena letuissa.
Kommentit