Pelti-tyyppiset ruoat ovat käteviä valmistaa, eikä tiskattavaa tule paljoa. Viime sunnuntaina päätin tehdä lihapullapeltiä ja samalla tein lihapullia toistakin ruokaa varten.
Minä keräilin pellille tulevat ainekset kaappien sisältöjen mukaan, vaan raaka-ainevalikoimaanhan on vaan oma mielikuvitus rajana. Minulla oli muut ainekset nopeasti kypsyviä ja koska halusin perunoista hyvin paahteisia, kypsensin niitä ensin yksistään hetken aikaa. Vaan jos kaikki ainekset ovat suurinpiirtein samaan aikaan kypsyviä, voi kaikki ainekset vaan laittaa kerralla pellille ja kypsymään uuniin (tai airfryeriin)
HUOM! tässä olevat muut raaka-aineet eivät ole suhteessa lihapulliin, koska kypsensin toiseenkin ruokaan lihapullat samalla. Jokainen määrittäköön kasvisten sopivat määrät omalle porukalleen.
Ja tämän tyyppisen ruoanhan voi koota vaikka niistä oman maun mukaisista kaupan lihapullista, pakastelohkoperunoista jne. Ei kaiken tartte aina olla alusta lähtien itetehtyä, eihän?
Ja lihapullatkin voi tehä just sillä omalla lemppariohjeella. Mulla on kaappien tyhjennysoperaatiot menossa, joten hyödynsin parjatun sipulikeittopussillisen lihapulliin.
Kuvissa oleva lihapullapelti syntyi alla olevalla ohjeella. Huom! lihapullia tuli samalla meille kahteen eri ruokaan.
Lihapullapelti
Lihapullat
400 g naudan jauhelihaa (minä käytän 10%)
2 dl kermaviiliä
½ dl korppujauhoja
noin 50 g pss sipulikeittoaineksia (minulla ranskalainen sipulikeitto)
1 kananmuna
1 tl perunajauhoja
paprikajauhetta (vähän vajaa 1 tl)
suolaa (aluksi vain ½ tl)
mustapippuria (myllystä monta kierrosta)
Laita kulhoon korppujauhot ja sipulikeittoainekset. Yhdistä kermaviili ja sekoita seos heti hyvin sekaisin. Lisää jauheliha, muna a ja mausteet ja sekoita jauhelihaseos tasaiskesi. >Seos on tässä vaiheessa löysää, nou hätä. Kypsennä seosta pieni nokare mikrossa ja tarkista maku mieleiseksi. Laita seos jääkaappiin ainakin 15 minuutiksi, voi olla pitempäänkin. Kun rupeat muotoilemaan lihapullat, sekoita vielä massa sekaisin. Pyörittele noin 30 lihapullaa (lämpimään ) veteen kastelluin käsin ja laita ne odottamaan esim lautaselle.
Pellillä olevat kasvikset
(3 isoa annosta)
perunoita hyvin pestyinä ja lohkoittuina (en kuorinut, minulla oli nyt yleisperunaa, mutta myös jauhoisista teen. pellillä on 6 kpl isoja perunoita)
öljyä (noin 2 rkl)
soijakastiketta (noin 1 tl)
paprikajauhetta (vajaa 1 tl)
mustapippuria (myllystä monat kierrosta)
suolaa
________________
punasipulia (laitoin 2 kpl pienhköjä, myös keltasipuli käy)
valkosipulia ( 2 oikein pulleaa kynttä)
paprikaa (minulla oli keltaista ja oranssia minipaprikoita yhtyeensä 5 kpl)
iso kourallinen minitomaatteja (mulla oli reilu 20 kpl jo parhamimmat päivät nähneitä)
(oman maun mukaan lisäksi esim. kesäkurpitsaa tai herkkusieniä jne.)
(tarkoitus oli ripotella parmesanraastetta (noin 1 dl) kaikkien ainesten pinnalle kypsentämisen loppupuolella, mutta tämä vaihe jäi nyt tekemättä sattuneesta syystä…)
Valmistaminen
Tee ensin lihapullataikina tekeentymään jääkaappiin.
Käsittele perunat, lisää loraus öljyä sekaan ja mausteita ja sekoita hyvin. Laita perunat ohuena kerroksen uunipellille leivinpaperin päälle ja kypsennä niitä 200-225 asteisessa uunissa 10 min.
Esikäsittele sinä aikana muut ainekset. Kuori ja lohko sipulit ja leikkaa puhdistettu paprika isoiksi suikaleiksi. Muotoile lihapullat.
Lisää pellille kaikki ainekset limittäin/lomittain ohueksi kerrokseksi.
Kypsennä peltiä 225 (jopa vähän kuumempi uuni) asteessa 15 -20 min eli kunnes kaikki ainekset ovat kypsiä ja paahtuneita. Minä nostin lopussa lämpöä vielä isommalle muutamaksi minuutiksi.
Minulla pelti meni uuniin tämän näköisenä. Reunoilla olevista lihapullista tuli se toinen ruokalaji (ohje myöhemmin).
Meille antoivat jo parhaimmat päivänsä eläneet pikkutomaatit riittävästi kosteutta ruokaan, mutta jos haluaa kosteamman version, voisi valmiisen laittaa pinnalle esim pestoa tai juustoja/juustokastiketta (tacopellin tyyliin). Tai tarjoaa lisänä jotain omalle porukalle maistuvaa kylmää kastiketta. Oma lemppari on tzatsiki tai joku majoneesipohjainen kastike.
Ja kaikki vihreät jäi kauppaan...pinnalle lehtipersiljaa, tuoretta basilikaa tms... olis ollu kova sana.
Vaikka meidän lihapullapellissä oli hyvin yksinkertaiset arkiset raaka-aineet, maistui tämä meille kummallekkin oikein hyvin. Yleensä en kenenkään santsikertoja laske, mutta mies santsasi tätä aika monta kertaa.
Kommentit