IMG_20220922_122614.jpg

Mulla oli kokonainen possun sisäfile, mutta käytin tähän ruookaan ainoastaan noin puolet siitä ja tein lopusta lihasta toisen ruoan.

Koska tein ruokaa vain pienen määrän, kypsensin sen kokonaan paistinpannulla. Jos olisin tehnyt isommalle porukalle, niin olsin laittanut ruoan kypsymään uuniin.

Hillosipuleiden ja aurinkokuivatun tomaatin määrää voi jokainen säädellä oman maun mukaiseksi. Jos ei tykkää jommasta kummasta, laittaa vain toista enemmän. Minusta kummatkin sopivat maullisesti myös possunlihan kanssa, vaikka ne usein yhdistetäänkin broileriliharuokiin.

Tässäpä suuntaa antava ohje kuvassa olevaan possun sisäfileestä tehtyyn ruokaan.

Possunsisäfilettä aurinkokuivattu tomaatti-hillosipulikastikkeessa

noin ½ possun sisäfilettä, maustamaton (minulla 5 viipaletta/noisettia leikattuna fileen keskeltä, noin 3 cm paksuisia)

rasvaa lihojen ruskistamiseen

1 pieni keltasipuli hienonnettuna

noin ½ dl aurinkokuivattuja tomaatteja hienonnettuna/kuutioituna

noin ½ dl hillosipuleita (laitoin kokonaisina, mutta nämäkin voisi hienontaa)

2 dl ruokakermaa (maustamaton tai sipuli- tai juustoversio) + noin 1 dl vettä

mausteeksi; suolaa, mustapippuria, paprikajauhetta, 1 pieni valkosipulin kynsi raastettuna

(ripsaus ruskeaa Maizena suurustetta, ei ole välttämätön)

Valmistaminen

Painele possun sisäfileviipaleita hieman matalammiksi käsin. Ruskista lihat kuumalla paistinpannulla molemmin puolin ja nosta lautaselle odottamaan. Fresaa pannulla sipulikuutiot, lisää nesteet, tomaatit, hillosipulit ja vähän mausteita ja kuumenna kastike kiehuvaksi. Lisää lihat kastikkeen sekaan ja kypsenna niitä noin 10 min, jolloin liha on läpikypsää, mutta vielä pehmeää. Varo ylikypsentämästä liian kuivaksi, jolloin liha tuntuu kovalta/tiiviiltä. Kypsentämisen aikaan valele lihoja kastikkeella tai käännä lihat kerran kypsentämisen aikaan. Kastike sakenee kiehuessaan, kun nestetä haihtuu. Jos kastike sattuisi kiehumaan liian sakeksi, siihen voi laittaa vesilorauksen.

Minä suurustan usein tämän tyyppisiä ruokia ihan vähän vaalealla tai tummalla Maizena-suurusteella, mutta se ei ole välttämätöntä. Nyt laitoin ihan pienen ripsauksen tummaa Maizeenaa, koska nesteenä käytin sipulikermaa.

Tarkista vielä kastikkeen maku ja sakeus.

IMG_20220921_180507.jpg

Kun lihaviipaleet kypsyvät kastikkeessa ilman kantta, kastike sakenee ja väri tummenee ja maut tiivistyvät. Lihoja voi valella tai kääntää ne kertaalleen kypsymisen aikana.

IMG_20220922_122617.jpg

Me söimme possunliharuoan perunamuusin ja punajuuri-omenaraasteen kanssa. Itelleni olis riittänyt ruoasta tuo pelkkä kastike muusin kanssa, vaan kyllä minäkin yhden lihaviipaleen söin.