IMG_20240912_125327_edit_14686971619240.

Teille jotka olette seuranneet blogiani jo pidemmän aikaa ei varmaankaan ole mikään yllätys, että meillä tykätään suolainen-makea yhdistelmistä, niin ruoissa kuin leivonnaisissakin. Makeaa persikkaa päätyi jälleen broilerikastikkeen sekaan. Aurajuustoa meinasin vielä laittaa, mutta jätin sen tällä kertaa pois. Minä käytin maustamisessa yrttiseos provencalea, mutta jos sitä ei ole, niin laittaa jotain yrttiä esim rakuuna sopii oikein hyvin broilerille.

Postauksen lopussa on linkkejä aikaisemmin julkaisemiini broileri-persikkaruokiin.

Tämän postauksen nopeatekoinen ja meidän mielestä maukas kastike valmistui alla olevalla ohjeella. Tämä oli mitoitettu meillä yhdelle nälkäiselle miehelle ja minulle. Yhtään ei jäänyt tähteeksi. Pieniruokaisilla tästä piisaa 3 annokseen.

Broileri-persikkakastike

250 g kanan fileesuikaleita (minulla maustamaton Atrian tuote)

mieluista rasvaa lihojen ruskistamiseen

1 iso keltasipuli hienonnettuna

valkosipulia (laitoin 2 oikein pulleaa kynttä raastettuna)

2 dl ruokakermaa (minulla maustamaton 15%)

vajaa 1dl vettä

½ kpl kanaliemikuutiota (tai lihaliemi-)

suolaa, paprikajauhetta, mustapippuria, kurkumaa ripsaus, curryä, yrttiseos provencalea

3 - 4 kpl säilykepersikan puoliskoa kuutioina (laitoin 4)

Valmiiseen ruokaa/ruoan pinnalle: tuoretta basilikaa

Valmistaminen

Ruskista lihat pienessä määräss rasvaa paistinpannulla. Lisää sipulit kuullottumaan sekaan ruskistumisen loppupuolella. Lisää sekaan nesteet, persikkkakuutiot ja mausteita ja anna ruoan kypsyä 10-15 min ilman kantta, jolloin kastikeosuus sakenee. Tarkista maku ja kastikeosuuden sakeus.

IMG_20240911_192131_edit_42238671852011.

Nuo vihreät höytyvät on siis yrttiseos provencalea (minulla Meiran)

IMG_20240912_125222_edit_14284256888300.

Me söimme ruoan keitetyn pastan kera, mutta tokihan muukin lisäke käy. Lisäksi otettiin salaattia ja kotitekoista mustaherukkahilloa minihillosokerilla tehtynä.

IMG_20240912_122431_edit_14374862409880.

Tässä joitain muita broileri-persikkaruokaohjeita, joita olen postannut aikaisemmin.

Broileria persikka-purjo kermakastikkeessa

Persikkainen broileri (ohutleike ja persikkakastike)

Paprikainen persikkabroileri uunissa kypsentäen

Juustoinen persikkabroileri