Muokattu 10.3 2022
Sorry vaan, tästä postauksesta Vuodatus hävitti aikoinaan kaikki kuvat. Jätän ohjeen tänne kuitenkin, koska sillä tulee edelleenkin hyvää.
Possun sisäfilettä pippurisessa kerma-herkkusienikastikkeessa
2 kpl viljapossun sisäfileitä ( maustamaton)
rasvaa lihojen ruskistamiseen
suolaa ( laitoin ½ tl lihojen päälle)
mustapippuria rouheena ( laitoin reilun ½ tl lihojen päälle)
4 dl ruokakermaa ( käytin 15%)
1 kokonainen Musta Pekka juusto
230 g kokonaisia herkkusieniä ( purkin kokonaispaino 390 g, josta sieniä 230 g)
1 lihaliemikuutio
(suolaa ja mustapippurirouhetta oman maun mukaan kastikkeeseen lisättäväksi)
Puhdista fileet ja leikkaa ne parin cm paksuisiksi viipaleiksi + painele käsin kevyesti ohuemmiksi.
Ruskista lihat nopeasti kuumalla paistinpannulla vähässä rasvassa ja laita uunivuokaa. Ripottele suolaa ja pippuria lihojen päälle ja laita 200 asteiseen uuniin kastikkeen teon ajaksi,
Ruskista valutettuja sieniä kevyesti paistinpannulla, lisää lihaliemikuutio, ruokakerma ja juusto. Kuumenna sekoitellen kunnes juusto ja liemkikuutio on sulanut. Tarkista maku ja lisää halutessasi vielä suolaa ja pippuria. Huomioithan kuitenkin että lihoissakin on mausteita ja kastike tiivistyy kypsymisen aikana.
Kaada kastike lihojen päälle uunivuokaan.
Kypsennä ruokaa uunissa edelleenkin n. 200 asteisessa uunissa n. ½ tuntia. ( tai hieman pidempäänkin)
Kommentit