Muutamia possetteja olen aikaisemminkin tehnyt, vaan tämän possetin ohje on Maistuis varmaan sullekin-blogista. Tosin minä tein kokonaan verigrapesta, joten possetista tuli ihanan värinen, vaikken mikään punertavan värisävyn fani olekkaan. Katja oli tehnyt omansa tavallisista grapeista ja käytti koristelussa verigrapea. Muutoin tein Katjan ohjeella, vaan keittelin vielä vähän kauemman aikaa, kaikelta varalta.
Verigreippi posset (eli verigreippi-kermavanukas)
(ohjeella tulee kahdelle aika reilun kokoinen annos, vaan helpolla meillä tuli annos nautiskeltua)
2 1/2 dl kuohukermaa (käytin laktoositonta)
3/4 dl sokeria
1 dl verigreipistä puserrettua mehua ( kanssasyöjä puserti niin kuiviin verigreipin, jotta sai lähes 2 dl mehua yhdestä hedelmästä)
Koristeluuun
kalvottomia verigreippilohkoja
Mittaa kattilaan kuohukerma ja sokeri. Kiehauta ja keitä seosta 10 minuuttia koko ajan sekoittaen..... ja seoksen pitää kiehua ihan kunnolla, jotta siitä haihtuu nestettä. Ota kattila pois liedeltä ja sekoita joukkoon greippimehu koko ajan sekoittaen. Jaa seos kahteen annoskulhoon/maljjaan ja anna jäähtyä hetkinen ensin huoneenlämmössä ja siirrä sitten astiat peitettynä kylmään. Anna herkun tekeytyä kylmässä seuraavaan päivään tai vähintään ihan useita tunteja. Leikkaa valmiiden vanukkaiden päälle verigreipistä kalvottomia lohkoja kts alla olevat kuvat.... tai koristele muulla haluamallasi tavalla.
Tässäpä muutama kuva sitrushedelmän kuorimisesta kalvottomaksi eli sitrusshedelmän fileoimisesta.
Ekaksi päät pois, niin että kalvokin lähtee....
Sitten leikataan kuoriosa ympäriltä veitsellä niin että kalvo lähtee kuoren mukana....
...ja sitten kalvottomien lohkojen/fileiden irrottaminen kalvojen välistä.
Kun fileet on irrotettu, saa tuosta kalvokaksasta puserrettus mehua vielä vaikka kuinka....hukkaan ei kannata laittaa sitäkään.
Ihan hirvittävän mehukkaita olivat verigrapet....yhdestä hedelmästä tuli lähes 2 dl mehua.
Sopivan pehmoista ja mukavasti lohkeavaa oli possetti...
Kaikista posseteista mitä olen tehnyt, ollaan tykätty.... eikä tämäkään ollut poikkeus. Meillä on meneillään muutenkin ihmeellinen greipinsyöntikausi, joten eiköhän tätäkin tehdä aika pian uusiksi.
Aikaisemmin tekemiäni possetteja ovat mm. mustikkaiset lemon possetit ja sitruunaistet possetit mansikoiden kera. Myös limestä olen possetteja tehnyt, vaan missähän kuvat luuraavat....
Kommentit