Tämän sitruunaisen kahvikakun ainesuhteet otin täältä. Valmistusohjeen muutin tavoilleni passeliksi. Mustikoita laitoin vähän enemmän ja vieläkin enemmän niitä voisi laittaa.
Halusin vertailla näitä kahta kakku-ohjetta, siis tätä rasva-sokerivaahtoista ja nyt tekemääni muna-sokerivaahtoista sitruunaista mustikkakahvikakkua, siksi tein kakut saman mallisessa vuoassa. Rakennehan näissä kahdessa kahvikakussa on ihan erilainen, johtuen mm rasvamäärästä ja taikinan valmistustavasta. Makuasia kummasta tykkää enemmän. Ehken pikkasen nopeampi on muna-sokerivaahtoinen taikina tehdä. Yllättävän iso kakku tälläkin ohjeella tulee.
Sitruunainen mustikka-kahvikakku
(muna-sokerivaahtoinen taikina, vuoan koko 1,8 - 2 litraa)
3 kpl isoja kananmunia
2½ dl sokeria
3½ dl vehnäjauhoja
1½ dl perunajauhoja
1½ tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 sitruunan mehu ja kuori raastettuna (sitruunanmehua tuli siivilöitynä 3/4 dl)
120 g voita sulatettuna ja jäähdytettynä
2 dl mustikoita (jos käytät pakastemustikoita, laita ne ihan jäisinä)
Valmistaminen
Voitele ja korppujauhota noin 2 litran kahvikakkuvuoka.
Laita uuni lämpenemään 160 asteeseen.
Vaahdota munat ja sokeri kevyeksi vaahdoksi.
Yhdistä eri kulhossa vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Mittaa perunajauhot eri kulhoon.
Lisää vaahtoon raastettu sitruunan kuori ja sitruunamehu, puolet vehnäjauhoseoksesta (siivilän läpi) ja puolet rasvasulasta. Sekoita taikina heti nostellen tasaiseksi esim pallovatkaimella. Lisää loput vehnäjauhoseoksesta ja rasva ja sekoita taikina tasaiseksi.
Sekoita perunajauhoihin jäiset mustikat ja sekoita ne ripeästi nostellen kakkutaikinaan. Sekoita vaan sen verran, että taikina on tasaista. Mustikoiden ei kuulu sulaa ja värjätä taikinaa. Mustikat voi laittaa myös kerroksittain valkoisen kakkutaikinan kanssa. Alin ja ylin kerros taikinaa.
Älä sekoita liikaa, jotta taikina ei värjäytyisi mustikoista. Mikäli käytät pakastemustikoita käytä ne jäisinä, jotta taikina ei sotkeennu.
Laita kahvikakku paistumaan tavallisen uunin alimmalle tasolle. Paistoaika on 50-60 min. Uunista riippuen yksi kakku voi kypsyä hieman nopeamminkin. Muna-sokerivaahtoinen kypsyy pikkasen nopeammin mitä rasva-sokerivaahtoinen kahvikakku. Kun kakku näyttää kypsältä, voit tarkistaa sen kypsyyden puutikulla keskeltä kakkuosaa. Kun tikkuun ei jää kosteaa taikinaa, on kakku kypsä. Liian kuivaksikaan kakkua ei kannata paistaa.
Anna kakun jäähtyä väh 5 min ja kumoa se sitten varovaisesti alustalle.
Kakku mehevöityisi ja tekeentyisi, jos se voisi olla hyvin suojattuna (esim muovipussissa) seuraavaan päivään.
Minulla on 2 litran vuoka ja ihan pikkasen pienempäänkin vuokaan tällä tehty kakku mahtuisi.
Meistä tämäkin kakku oli oikein hyvää. Ihanan kirpakkaa. Mustikoita taidan laittaa ens kerralla vieläkin vähän enemmän.
Koska kakku ei ollut kun just ja just jäähtynyt, meinasi leikatessa pikkasen murtua reuna, vaikka kuinka varovaisesti sahateräisellä veitsellä leikkasin. Kun kakku oli tekeytynyt seuraavaan päivään, ei tätä vaikeutta ollut.
Taidanpa ensi kerralla marjaisen kahvikakun (esim puolukka) pohjana käyttää tätä hyvää muna-sokerivaahtoista kahvikakkuohjetta.
Kommentit