Meillä ei ole vielä herukat kypsiä, mutta sen verran kävin noukkimassa eilen, että sain tehtyä piirakkavuoallisen mamman mainiota marjapiirasta. Vadelmia meille ei tänä vuonna jostain syystä paljoa tule, mutta joitakin sentään oli kypsinäkin jo, joten nekin pääsivät piiraaseen.
Minulle ainut oikea mamman mainio marjapiiras on tällainen, missä pohjassa on vehnäjauhojen lisäksi ehdottomasti käytetty grahamjauhoja. Ja marjojen päällä on kermaviilistä (eikä esim tuorejuustosta) tehty seos.
Mamman mainio marjapiiras valmistui Valion ohjeella.
Mamman mainio marjapiiras
(ohjeella tulee piirakkavuoallinen, minun pyrex-vuoan halkaisija on 27 cm)
Pohja:
100 g voita
1 dl sokeria
1 iso kananmuna
1½ dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
4-5 dl tuoreita marjoja (minulla oli puna- ja mustaherukoita ja vadelmia)
Marjojen päälle seos:
1 prk = 200 g kermaviiliä
1 iso kananmuna (tai 2 pientä)
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Valmistaminen:
Tee ensin pohja: Vaahdota pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna ka kuivat ainekset ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan, myös reunoille. (minä laitoin piirakkavuokaan leivinpaperin, jotta saan piirakan helposti pois vuoasta)
Levitä marjat tasaisesti raakan pohjan päälle.
Sekoita kermaviilin sekaan kananmuna ja sokerit. Kaada täyte piirakkavuokaan marjojen päälle tasaisesti.
Paista piirakkaa vähän alle 200 asteisessa uunissa, uunin alaosassa 25-35 min. Minä nostin lopussa vuoan hieman ylemmäksi saamaan reunoihin lisää väriä. Seuraile paistumista, ettei tule liian tummakaan.
Anna piirakan jäähtyä kunnolla ennen syömistä. Minusta parasta jääkaappikylmänä ihan tällaisenaan.
Valion vinkit
* Pakastemustikoita riittää n. 2 1/2 dl. Sekoita jäisiin marjoihin 2 - 3 tl perunajauhoja.
* Gluteeniton piiras: korvaa vehnä- ja grahamjauhot 2 1/2 dl:lla gluteenitonta jauhoseosta.
Meillä ei tule edes tällainen pieni piiras syötyä kahestaan. Siksi laitan rypistetyn ( koska paperi taipuu helpommin) leivnpaperin piirakkavuokaan, niin piirakan saa vaikka kokonaisena helposti siirrettyä vuoasta pois.
Kylllä se vaan on hyvää. Eikä ole äklömakeaa, ainakaan kun edes osana on happamia herukoita.
Kommentit