IMG_20210515_143801.jpg

Kaikenlaiset lihapadat/kastikkeet/höystöt ovat meillä tykättyjä ruokia.

Kun bongasin Instagramin puolelta tämän ohjeen, oli sitä lähes heti ruvettava tekemään. Viikko sitten lauantai aamuna oli passeli hetki, sillä ainekset olin jo viikolla ostanut kaikelta varalta.

Ohjeen siis bongasin parisen viikkoa sitten täältä  (https://www.instagram.com/oudape/)

Vähän ohje muokkaantui käsissäni omanlaisekseni, mutta inspiraation sain tuosta ruosta.

Olen aina hieman vierastanut patoja/kastikkeita/höystöjä missä suurus laitetaan heti alussa mukaan, vaan nyt päätin tehdä onneksi alkuperäisen ohjeen mukaisesti. Herkkusieniä olisin tähän halunnut lisätä, vaan muisti petti, eikä niitä ollutkaan kaapissa, joten tilalle päätyivät hillosipulit. Jos vaan hillosipuleista tykkää, passaavat nekin oikein hyvin tähän.

Yleensä jätän lihat aika isoiksi tällaiseen ruokaan, vaan siinäkin uskoin alkuperäistä ohjetta ja paloittelin lihat aika pieniksi (2x2 cm?). Ihanan pehmoisia olisivat lihat, vaikka lihana tässä siis käytetään possun ulkofilettä ja haudutellaan pitkään. Mitään pikaruokaa tämä ei ole, sillä ruoka saa hautua miedossa uuninlämmässä noin 3 tuntia.

Ainesuhteetkaan ei niin nökön nuukia tässä ole. Minä teen meillä aika lihaisia ruokia, vaan enemmällä kastikeosuudellakin on varmasti hyvää.

Minä tein ruskistamiset paistinpannulla (nopeuden takia) ja laitoin yhdistämisvaiheessa ainekset pataan, missä kuumensin ja suurustin ja laitoin sitten uuniin hautumaan.

Tällaisellä suurpiirteisellä ohjeella valmistui meidän possupata, mistä syötiin kahdella kertaa kanssasyöjän kanssa.

Suluissa olevat maustemäärät uskaltaa aluksi ihan huoletta laittaa ja tarkistaa sitten maut mieleiseksi.

Lempeän makuinen possupata uunissa kypsentäen

porsaan ulkofilettä (noin 15 cm pätkä -> noin 700 g)

1 - 2 isoa keltasipulia (laitoin 2)

4 minipaprikaa (tai 1 iso suippopaprika)

tomaattipyrettä (tai paseerattua tomaattia)

vehnäjauhoja (2 maxikukkuraa rkl)

vettä (kunnes ainekset lähes peittyvät)

lihafondi (1 kpl tai 1 lihaliemikuutio)

suolaa (aluksi vajaa 1 tl)

mustapippuria myllystä rouheena (ainakin 6 kierrosta)

paprikajauhetta (noin 1 tl)

soijakastiketta (noin 1 tl)

valkosipulia (oman maun mukaan, minä laitoin 3 kynttä)

laakerinlehtiä (3 kpl)

(rosmariinin jätin pois kokonaan, kun ei se meidän mielimausteisiin lukeudu)

-----------------

kermaa/ruokakermaa 1-2 dl (laitoin vain 1 dl)

hillosipuleita  vajaa 1 dl  ilman lientä(kun ei herkkusieniä ollutkaan)

(oispa tehny mieli laittaa vielä ananasta sekaan, vaan hillitsin itseni)

Valmistaminen

Puhdista liha ja leikkaa se pieniksi kuutioiksi.

Hienonna kuoritut sipulit , jätä aika isoiksi. Hienonna/raasta valkosipuli. Puhdista ja kuutioi paprikat.

Ruskista lihat oikein kuumalla paistinpannulla (tai padassa) ja siirrä ne syrjään.

Freesaa sipulit ja paprikakuutiot, lisää tomaattipyrettä muutama rkl sekaan freesaantumaan. Yhdistä ainekset pataan ja sekoita vehnäjauhot sekaan. Lisää heti vettä (ihan kaikkien ainesten ei tarvitse peittyä) ja kuumenna seos sekoitellen koko ajan pohjaa myöten kunnes se rupeaa kiehumaan. Kastike saa olla hieman sakeaa tässä vaiheessa. Lisää kaikkia mausteita ja tarkista kastikkeesta makua.

Laita ruoka hautumaan kannellisessa padassa noin 150 asteiseen uuniin 2½ - 3 tunniksi. Sekoita välillä ja tarkista nesteen määrää. Minulla oli paksu pata, joten laitoin ekan tunnin jälkeen lämmön hieman alle 150 asteeseen.

Tarkista lihan pehmeys/kypsyys. Kun liha on halutun kypsää, lisää kermaa ja hillosipulit (tai säilykeherkkusienet) ja anna ruoan vielä hautua uunissa kunnes se kiehuu kunnolla.

Tarkista ruoan maku ja kastikkeen sakeus.

Tarjoa keitetyn riisin kanssa.

IMG_20210515_114147.jpg

Tässä ruoka on jo hautunut kolmisen tuntia uunissa ja ihan pienen lorauksen olen jo kermaakin laittanut. Minä olisin voinut syödä tämän ihan ilman kermalisäystä, mutta tokihan se pehmentää ruoan makua.

IMG_20210515_143615.jpg

Tarjoa keitetyn riisin kera. Tämä ruoka + eri muunnokset tulevat ehdottomasti jäämään meidän vakiruokalistalle.