Lähiaikoina olen kokeillut saaristolaisleivistä hieman eri versioita. Pohjana kaikissa Nauvon ohje, mutta suola-, siirappi ja jauhomääriä/valikoimaa muutellen. Tässä yksi meille mieluinen ohje.
Ohjeella ei tule kovin makea, eikä meidän mittapuun mukaan suolaistakaan leipää. Myös siirappivesi millä leivät voitelen, on aika laimea. Ihan voitelemattakaan en osaa jättää näitä leipiä. Nykyisin kohotan leivät ainoastaan vuoassa, en taikinana. En usko siihen, kun jotkut väittävät leipien lätsähtävän, kun kohottaa vain vuoassa.
Saaristolaisleipä
(3 kpl, vuoan koko noin 1½ litraa)
(Kuvan leivissä 2 on 2 litran vuokaa ja 1 on 1½ litran vuoka)
1 litra piimää (+ 2 dl vettä purkin huuhteluun)
75 g tuore hiivaa
1½ dl tummaa siirappia (huom! ei tulee kovin makeaa leipää, jos tykkäät makeasta laita enemmän)
3 dl olutmaltaita
3 dl kaurahiutaleita (monissa ohjeissa ja itekkin ennen olen laittanut leseitä, mutta vähemmän atikinaa kuivattaa hiutaleet)
1½ rkl suolaa (oikein vähäsuolaisesta tykkäävät laittavat vain 1 rkl)
3 dl ruisjauhoja
12-13 vehnäjauhoja (taikina jää löysemmäksi mitä muissa ohjeissani, monien käyttämä vehnäjauhomäärä on litralle nestettä 10 dl vehnäjauhoja + yllä olevat määrät muita viljatuotteita)
Lisäksi tarvitaan vuokien voiteluun voita/muuta rasvaa
Leipien voiteluun kesken paistoa: 3 rkl vettä + 2 rkl tummaa siirappia (ei ole kovin makea voiteluseos)
Valmistaminen
1. Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi. Mittaa sekaan myös piimäpurkin huuhteluvesi. Murenna hiiva joukkoon ja sekoita, kunnes hiiva liukenee. Lisää suola, siirappi, olutmaltaat, kaurahiutaleet, ruisjauhot ja vehnäjauhot sekoittaen taikina tasaiseksi. Taikinaa ei siis vaivata. Jotkut jättävät taikinan hyvinkin löysäksi, vaan minä tykkään vähän jämäkämmästä taikinasta.
2. Voitele vuoat ja jaa taikina vuokiin (minä annostelen taikinan kauhalla tai ihan käsin nostelemalla). Tasoita pinnat.
3. Kohota leipiä hyvin peiteltyinä lämpimässä vedottomassa paikassa (minä laitan leivinliinan ja muovin sen päälle) noin 1 tunti... Joskus joutuu kohottamaan pidemmänkin aikaa. Vuokien kuuluu olla aika täysiksi kohonneita ennen leipien uuniin laittamista.
4. Paista leivät tavallisen uunin alimmalla tasolla 175 asteisessa uunissa 50 min ja voitele ne sitten pinnaltaan siirappi-vesiseoksella. Jatka kypsentämistä kunnes leivät ovat kypsiä. Minulla leivät paistuivat yllättävänkin nopeasti, koska vuoat ovat pinnoitettuja. Minulla näiden leipien kokonaiskypsymisaika oli 1 tunti 10 min. Kypsä leipä tuntuu kokoonsa nähden kevyeltä ja näyttää kypsältä.
6. Kumoa leivät ja peittele liinojen alle jäähtymään.
7. Pakkaa jäähtyneet leivät tekeytymään vähintään kahdeksi päiväksi esim. muovipusseihin. Säilytä leivät viileässä. Toki huoneenlämmössäkin muutamia päiviä säilyvät. Leivät voidaan myös pakastaa.
Leivät kohonneena ja menossa uuniin apistumaan.
Kypsät leivät. Nämä otin riskillä uunista jo reilun tunnin paistumisen jälkeen, kumosin ja jätin liinoilla peiteltynä jäähtymään loppuyön ajaksi pöydälle. Olen lähiviikkoina leiponut yöaikaan, niin aamuyöstä jo haluaa muutamaksi tunniksi nukkumaankin.
Aamulla heti leikkaamaan leipiä ja totesin, että onneksi leivät olivat kypsiä. Paistoaika riippuu niin taikinan rakenteesta ja toki uunistakin ja leipien koosta. Vaikkei leipä ole niin makeaa, eikä suolaistakaan mihin ollaan totuttu, on tämä versio meille mieluisa.
Kommentit