IMG_20241214_154618_edit_10692781113420.

Karjalanpiirakat eivät varsinaisesti kuulu meilläkään joulusyötäviin, vaikka teenkin niitä yleensä isomman määrän ennen joulua. Pörssisähkön hinta oli sen verran inhimillinen eilen, että keitin puuron ja tein taikinankin valmiiksi jo pe iltana, niin pääsin tekemään piiraita jo heti aamusta, Ihan kukonlaulun aikaan en kuitenkaan aloittanut, kun tuo sähkökäyttöinen pastakoneemme on sen verran kovaääninen, etten viittinyt miesväkeä herättää. Oli kyllä mukavaa touhua, kun vauhtiin pääsin..

Teen edelleenkin pohjat näillä ainesuhteilla.

Tuossa leivinlaudalla on vähän yli 5x pohjataikinasta tehdyt kuoret ja puuroa keitin 10 litran kattilallisen piripintaisena (riisiä 2,2 litraa)

Vuosi sitten syksyllä käytin ekan kerran lahjaksi saamaani moottoroitua pastakonetta kuorien tekoon ja ei kyllä paluuta ole veivattavaan pastakoneeseen, saatikka sitten isompien määrien tekoon piirakkapulikalla. Pienet määrät on edelleenkin ihan kiva ajella piirakkapulikalla.

Täällä on viime syksyn postaus, missä on kuvia moottoroidusta pastakoneestamme.

IMG_20241213_205702_edit_9181381636080.j

Taikina on toki nopeatekoinen. Minä teen isommat taikinat jo edellisenä iltana jääkaappiin lähinnä säästääkseni käsiäni piirakoiden tekopäivaan. Tällaisen taikinan teen käsin.

IMG_20241214_154733_edit_10462558894028.

176 kpl näitä tuli. On eri kokoisia, mutta kaikki tulevat syötyä.

Ja juu, edelleenkin paistan tummiksi. Ole saanut aikaisemmin "ystävllisiä kyselyjä," että miksi poltat piirakat?

IMG_20241214_161227_edit_10422936736700.

Minä pakkaan piirakat  isolle kertakäyttölautaselle leivinpaperin/muovin päälle (ja laitan väliinkin eristeeksi).

Joskus olen kysellyt ystäviltä, että jos tekisin raakapakasteena ja ite paistasivat, vaan ei kukaan ole innostunut asiasta. Ja kastankin (voi-vesi-suola seoksessa) piirakat ennen pakastusta. Jokainen laittakoon rasvaa sitten lisää niin halutessaan piirakoiden lämmitysvaiheessa. Meillä hoidetaan asiat näin, tokihan piirakat ovat vastapaistettuina parhaimmillaan.