IMG_20220703_153757.jpg

Tämä oli minun lempparigrilliateria tähän mennessä tälle keseälle. Hyvin yksinkertaista, mutta tykättiin. Minä päätin ja valmistelin ja kanssasyöjä hoiteli grillaamiset.

IMG_20220703_123627.jpg

Yksi omia lemppari kylmiä kastikkeita on ehottomasti tsatsiki, vaikkakin sitä harvoin tulee tehtyä, kun ei lukeudu kanssasyöjän suosikkeihin. Vaan tälle aterialle tein.

original_8a46ff3e-34e4-4d1a-a4f9-08b3497

Minulla oli vaan litran purkeissa myytävää maustamatonta jogurttia, joten laitoin sitä valumaan noin 3 dl. vajaan puoli tuntia valu ja oli minkusta ok. Sekaan raastoin puolikkaan isosta tuorekurkusta. Enimpiä nesteitä kurkusta kuivasin paperilla. Mausteeksi valkosipulia, suolaa, sitruunamehua (tai muuta happoa esim viinietikkaa) ja sokeriripsaus. Minttu, ja oliiviöljy ei kuulu meillä tsatsikiin. Mausteet meni ihan mutulla. Maistelin ja lisäilin ja kun oli omaan suuhun sopivaa, peitin astian hyvin ja laitoin tekeentymään jääkaappiin.

En ollut niin taloudellinen emäntä, että olisin jogurtista valuneen heran käyttänyt johonkin.

IMG_20220703_153256~2.jpg

IMG_20220703_143231.jpg

Grillikasviksissa on retiisiä (harvemmin tulee käytettyä kuumennettaviin ruokiin, vaan tänä kesänä olen käyttänyt vaikka mihin) kesäkurpitsaa, paprikaa, valkosipulia, punasipulia, öljyä, paprikajauhetta, suolaa ja mustapippuria. Grillattiin niin, että olivat vaan nippa nappa kypsiä. Kaikki ovat suurinpiirtein samaan aikaan ja nopsaan kypsyviä. Vähän piti kypsinä lisämaustaa.

 

Possun sisäfileen pintaan hieroin ihan vähän öljyä ja mausteeksi suolaa, pieni loraus soijakastiketta, paprikajauhetta, chiliä, hunajaa ja mustapippuria joka puolelle. Liha maustui noin 2 tuntia jääkaapissa. Otin noin ½ tunia ennen grillaamista lihan huoneenlämpöön lämpiämään.

IMG_20220703_153311.jpg

Grillatut kasvikset saivat grillauksen jälkeen sekaan sipulin vihreitä varsia ja basilikaa.

IMG_20220703_153449.jpg

Meille pitää possun lihan olla ihan täysin kypsää (eli sisälämmön on oltava reilu 70 astetta)  Mittaria ei nyt käytetty, vaan arvioitiin vaan aistinvaraisesti. Oli hyvää, ei kuivaa, mutta täysin kypsää. Liha tekeentyi folioon kääräistynä noin 10 min, jolloin lihan sisälämpötila nousee vielä muutaman asteen.

IMG_20220703_153458.jpg

Possun sisäfilettä, grillikasviksia, tsatsikia, halloumia ja tomaatit = meille mieleinen ateria. 

Lisäksi Hyvää juomaa, kaunis kesäpäivä ja mieleinen ruokaseura, voiko ihminen emempää aterialta vaatia.

original_56047370-4f18-4216-8c30-7f1c032

Voi että olikin hyvää!