Jokos olet testannut pinsan?
Pitsan oloista (ja näyttääkin täytteistä riippuen pitsalta), mutta kevyempää ja ilmavampaa. Focaccian ja pitsan risteytykseksikin tätä on joku tituleerannut.
Näin kerrotaan pinsasta esim tällä sivustolla. Kun pizzataikina tehdään perinteisesti pelkistä vehnäjauhoista, pinsataikinaan lisätään myös hieman riisi- ja soijajauhoja. Taikinaan käytetään myös paljon vettä. Pinsapohjassa on vähemmän gluteenia, joten sen ei pitäisi niin helposti "turvottaa" Nimi pinsa perustuu latinan sanaan pinsere, joka tarkoittaa "käsin painettua taikinaa". Pinsa muotoillaan käsin sen soikeaan, litteään muotoon sen sijaan, että sitä heiteltäisiin tai pyöriteltäisiin kuin perinteistä pizzapojaa.
Minä ostin ekan pinsapohjan jokunen aika sitten Lidlistä, kun sattumoisin niitä siellä huomasin. Somesta olin toki jo aikaisemmin pinsajuttuja lueskellut. Viime viikolla huomasin, että meidän omassa kaupassammekin oli eri valmistajan pinsapohjia, joten ostin senkin kokeiltavaksi.
Pinsa-ohjeita löytyy netistä jo runsaasti. Esim tässä on linkki K-ruokasivuston ohjeeseen ja Ruokalan pinsajuttuun pääset tästä linkistä. Netti kertoo kaupoissa olevan myynnissä myös täytetttyjä pinsoja, mutta me testattiin siis valmis pinsapohja, mihin laitetaan päälykset ite. Pitää katella meidänkin kaupoista, onko meillä myynnisttä noita valmiiks täytettyjä?
Me laitettiin pinsapohjan (pinsa romana) päälle sitä mitä kaapeistä löytyi. Pitsakastikkeen laitoin pohjalle, kun sitä sattui valmiina olemaan. Siis mikään pakko ei ole pitsakastiketta laittaa olleenkaan. Lihaksi laitoin toiseen päätyyn savupororouhetta ja osaan pinsaa laitoin pippurikinkkua. Lisäksi kasviksia, ananasta, mozzarellaa ja tavallista juustoraastetta. Meidän pinsa sai täytteitä reilusti. Huomattavasti vähemmänkin voisi laittaa. Pakkauksessa on paisto-ohje, mutta paistoin pidemman aikaa. Lisämakua tuomaan ripoteltiin oreganoa paiston jälkeen.
Minä käytin tällaisen pinsapohjan.
Tämän Happins pinsan ostin jokunen aika sitten Lidlistä ja sieltä sai reseptikirjankin mukaan. Tämän pinsapohjan annoin ystäväperheelle testattavaksi. Myös he olivat tykänneet lopputuloksesta.
Ihan klivoja päälyssvaihtoehtoja on tässä lehtisessä.
Meillä pinsa pääsee ehdottomasti jatkoon.
Kommentit