CIMG2039.jpg

Näin vapun alla, taas kerran  kohistaan ja johistaan sotkun munkeista, jos muutamiin netin leivontaryhmiin on uskomista. Kokemusta ei oikeista aidoista sotkun munkeista ole. Ainakaan ne netistä löytyvät ohjeet missä on suolaa vaan ½ tl  puolen litran taikinassa, rasvaa olematon määrä, ei kardemummaa, sokeriakin todella vähän -> tuollaisenaan ei meille maistu. Meillähän ollaan kardemummafaneja ja tuntuu että pullat ja munkit eivät maistu millekkään ilman sitä.

Tänä aamuna päätin kuitenkin tehdä hieman erilaisen pienen munkkitaikinan mitä yleensä teen. Rinkilämunkkeja ja pyöreitä tavallisia ja täytettyjä oli tarkoitus tehdä.

CIMG2047.jpg

Munkit tein tällaisilla aine-suhteilla.

Munkit (vesi, ei munaa, eikä kardemummaa)

(30 kpl oikein isoja munkkeja, 20 rinkilää ja 10 pyöreää)

6 dl lämmintä vettä

50 g tuorehiivaa

1½ tl suolaa

1½ dl sokeria

100 g huoneenlämpöistä voita

vehnäjauhoja -> pehmoinen taikina

 

Munkkien keittämiseen: rypsi tai rapsiöljyä 1 litra ( ei mene kaikki)

Sokeroimiseen: erikoishienoa sokeria (esim Siro)

CIMG2025.jpg

Nämä ovat kohonneet jo pyöreinä pullina, mutta silloin kun teen yksin munkkeja, tykkään tehdä reijät kaikkiin munkkeihin jo valmiiksi ja saavat tässäkin muodossa vielä hieman kohota. Joku tekee reijän vasta sitten kun on laittamassa munkkia öljyyn. 

CIMG2031.jpg

 

CIMG2041.jpg

 

CIMG2054.jpg

Laadunarviointia piti tehdä heti munkin hieman jäähdyttyä....muuten yllättävänkin ok näin vastapaistettuna, mutta kyllä minä kardemumman makua jäin kaipaamaan. Kanssasyöjä ei kaivannu.

CIMG2035.jpg

Pyöreät munkit kypsensin vähän miedommassa öljyssä, jotta ehtisivät kypsyä sisältäkin.

CIMG2043.jpg

Muutamiin pyöreisiin munkkeihin pursottelin vadelmamarmeladia paiston jälkeen, ennen sokerointia. Munkintäyttötyllä halusi olla piilosilla, joten pruutasin tavallisella ohuella tyllalla muutamalta sivulta pienen makulisän. Munkintäyttötyllassa (kuva) on pitkä suuosa ja sillä saisi täytteen ihan keskelle asti.

CIMG2048.jpg

Kaikki nämä 30 isoa köllykkä munkkia tuli siis tuosta 6 dl taikinasta.