CIMG4862.jpg

Merimiespihvit/merimiespata on ollut koko bloggailuaikana yksi etsityimmistä ohjeista blogissani. Postauksen olen näköjään laittanut 14.1.2008, vaan on meillä senkin jälkeen tätä ruokaa tehty. Kesäaikaan tätä ei tee yleensä yhtään edes mieli, vaan näin ilmojen viilentyessä herää tähänkin ruokaan mielihalut...

Merimiespihvit tuntui liian hienolta nimeltä tälle ruoalle, sillä jouduin ostamaan  lihaksi valmiiksi paloiteltua naudan kuutiolihaa (olivat kyllä aika isoja) ja siitä tulee makuuni turhan pieniä viipaleita... eli ne valmiit isot kuutiot siis vielä viipaloin. Porkkanaa halusin väriksi ja mauksi laittaa, useinmiten tulee tehtyä ilman... nesteenä käytin veden ohella olutta, vaan ilman sitäkin tulee hyvää....laittaa silloin kaiken nesteen vettä.

Merimiespata

noin 500 g naudan paistia ( ulko- tai kulmapaisti käyvät)

noin 7 dl vettä

1 pieni tlk olutta (antaa pienen makusäväyksen valmiille ruoalle)

(lihaliemikuutio)

paprikajauhetta (vajaa tl)

suolaa (aluksi kukkura tl...lisäilee sitten tarpeen mukaan)

laakerinlehtiä 3 kpl

(suurukseksi 2 rkl vehnäjauhoja + 1 dl vettä....suurus  ei ole välttämätön... tämä määrä suurustaa lientä vaan ihan vähän)

2 isoa keltasipulia

8 kpl oikein isoja perunoita -> kuori + viipaloi

3 isoa porkkanaa-> kuori ja viipaloi

Valmistaminen:

Viipaloi liha pihvimäisiksi viipaleiksi ja ruskista paistinpannulla ja siirrä lihat kattilan

Lisää kattilaan olut, vesi + mausteita ja hauduta lihaa miedolla lämmöllä  noin tunti. Maistele tätä seosta ja arvioi suolaisuutta....

Paloittele sipulit esim puolirenkaiksi ja laita ne 10 minuutiksi liha-nesteseokseen pehmenemään.

Kaada vesi-vehnäjauhosuurus kattilaan ja sekoittele + kuumenna kiehuvaksi

Laita puolet perunoista ja porkkanoista uunivuokaan

Kaada liha-liemiseos vuokaan

Laita päällimmäiseksi vielä loput peruna- ja porkkanaviipaleet

Painene ruoan pintaa vähän lastalla tai soppakauhalla... päällimmäisetkin perunaviipaleet kastuvat  liemeen (tarvittaessa lisää tilkkanen vettä.... nestettä pitäisi olla sen verran että päällimmäiset peruna-porkkanaviipaleet eivät ihan peity)

Kypsennä ruokaa uunissa noin 200 asteessa 1½ - 2 tuntia...kunnes peruna- ja porkkanaviipaleet tuntuvat pehmeiltä. Minä saatan kypsymisen aikan muutaman kerran painaa ruoan pintaa lastalla, jotta päällimmäinenkin kerros saa kosteutta.

Kypsentämisen loppupuolella voi vuokaan laittaa kannen/folion päälle ja uunin lämpötilaakin laskea... ja jos laatikosta näyttäs tulevan turhan kuivakkaa, voi kypsymisen aikana siihen lisätä vaan lorauksen vettä...kyllä se neste ruokaan siitä imeytyy.

(Minä pidin ruokaa tunnin lähes 200 asteessa ja loppuajan noin 150 asteessa.... kaikkiaan ruoka hautui uunissa lähemmäs 2 tuntia.)

CIMG4853.jpg

Tämän näköisenä ruoka meni uuniin muhimaan lähes kahdeksi tunniksi.

Jos lihaksi käyttää esim naudan sisäpaistia, ei lihan erikseen hauduttaminen nesteessä ole tarpeen, vaan lihojen ruskistamisen jälkeen voi padan koota vuokaan ja laittaa uuniin kypsymään.