Olen aina tykännyt marinoiduista punasipuleista, vaikkakin niitä harvoin on itsellä tullut tehtyä....sujuvasti olen aina syönyt, kun tilaisuus on ollut.

CIMG4999.jpg

Miettiessäni passeleita tarjottavia suvulle mökkiolosuhteissa järjestettävään kokoontumiseen, päätin tehdä marinoituja punasipuleita ja hyödyntää ne johonkin salaattiin.... vaan kun meilläkin on suvussa niitä jotka eivät syö sitä, tätä ja tuota, päädyin laittamaan punasipulit tarjolle erikseen.

CIMG4901.jpg

Marinoitujen punasipuleiden ohjeita on netissä vaikka kuinka paljon ja jokainen voi valita itselleen sopivan. Minä halusin tehdä tällaisia mitkä ihan kiehautetaan liemessä....ihan säilyvyyden takia. Punasipulit voisi valmistaa niinkin että vaan sekoittaa ainekset keskenään ja jättää tekeytymään hetkiseksi huoneenlämpöön. Sillä tapaa tehden en ole tätä ohjetta kokeillut, vaan olen aina kiehauttanut liemen ja sipulit.

Marinoidut punasipulit

(valmiina noin 1,1 litraa)

noin 1 kg punasipuleita

Liemi;

3 dl punaviinietikkaa

2 - 2½ dl sokeria (laitoin isomman määrän....tulee aika makeita)

noin ½ dl rypsiöljyä

noin 1½ tl suolaa

mustapippuria rouheena myllystä ihan reilusti

Kuori punasipulit,  puolita ne ja leikkaa ne joko käsin tai koneella puolirenkaiksi....minä laitoin monitoimikoneen käyntiin ja surrautin  sipulit ohuemman viipaleterän läpi.... vähän paksumpiakin viipaleet olis voineet olla.

Mittaa teräskattilaan kaikki liemiainekset ja kiehauta se niin että sokeri liukenee..... tämä liemi tuntuu vähältä, vaan se piisaa ihan hyvin kilolle sipulia (jopa pikkasen isommallekin määrälle)

Lisää punasipuliviipaleet liemeen ja kiehauta seos kiehuvaksi varovaisesti sekoitellen, niin että kaikki sipulit ovat liemen peitossa. Maistele seosta ja lisää makuja oman mielesi mukaan lisää... noilla suhteilla ei tule kovin suolaista....makeutta kylläkin on ihan reilusti. Anna seoksen jäähtyä huoneenlämmössä välillä sitä sekoitellen. Tölkitä seos tiiviiseen kannelliseen astiaan ja siirrä jääkaappiin... minä laitoin tölkin vielä tiiviiseen muovipussiin, ettei sipuli varmasti anna tuoksua muihin aineisiin...... eikä yhtään tuoksunut sipuli jääkaapissa.  Litran tölkkiin ei ihan kaikki mahtunut, vaan lisäksi tuli matala pieni rasia.

Periaatteessa punasipulit vois syödä vaikka heti niiden jäähdyttyä, vaan paljon parempia ne ovat tekeydyttyään muutamasta tunnista -yön yli.

CIMG4909.jpg

Hyvin tekivät nämäkin kauppansa salaattipöydässä. Passaa myös erittäin hyvin esim liharuokien lisukkeeksi.

Lisäys 9.12.2014. Minulla jäi ihan pieni rasiallinen sipuleita kotiin jääkaappiin ja nyt viime pyhän aikana ne sitten syötiin. Maku ja väri oli vaan entisestään syventynyt, joten nämäkin voi tehdä hyvissä ajoin ajatellen esim. joulun aikaa.