Joku lukijoista oli jo huolissaan, että olenko leipomisen lopettanut kokonaan..... eihän toki, ei vaan ole oikein ollut aikaa, eikä voimia leipomiseen lähiviikkoina

Nyt lomaviikolla saa edes joitakin, jo pitkäänkin kokeilulistalla olleita leivonnaisia ja ruokia testattua.

Wieniläiset suklaasormet pääsivät ekana kokeiluun. Kokeileva keittiö-blogista jo v.2008 bongatut pikkuleivät jäivät mieleen heti. Myöhemmin näitä on monissa blogeissa tehty....

Minä käytin suklaasormiin maitosuklaata sekä taikinaan että koristeluun....siksi ovat hieman vaaleampia mitä monissa muissa blogeissa.

Wieniläiset suklaasormet


125 g voita
11/4 dl tomusokeria ( kukkura dl)
3 dl vehnäjauhoja ( ensi kerralla laitan hieman vähemmän)
2 tl leivinjauhetta
½ dl maissitärkkelystä
½ dl maitoa ( tätä ei ole kaikissa ohjeissa, pursottamista ei voinut kuvitellakaan tehtävän ilman maitolisäystä)
200 g tummaa suklaata ( josta n.75 g sulatettuna taikinaan ja loput koristeluun)
 
Vaahdota voi ja sokeri hyväksi kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää sekoitellen vaahdon joukkoon. Sulata 75 g suklaata ja hämmennä taikinaan. Jos taikina tuntuu liian jäykältä pursotettavaksi, lisää siihen hieman maitoa ( ainakin minun oli lisättävä ½ dl ja hieman enemmänkin olisi vielä voinut laittaa). Paista taikinasta aina ensin koekakku, jotta näät miten taikina käyttäytyy. Pursota tähdenmuotoisella tyllalla pikkuleipiä suoraan pellille leivinpaperin päälle ( minä laitoin taas 2 leivinpaperia päällekkäin, jotta pohja ei tummuisi liikaa), jätä reilusti leviämisvaraa. Paista 175-200 asteessa 12-15 minuuttia. Varo, etteivät kärvähdä. Sulata loput suklaasta ja kasta jäähtyneiden pikkuleipien toinen pää suklaaseen. Anna koristeltujen pikkuleipien jähmettyä hyvin ennen pakkaamista.
 
Minä pursotin pikkuleivät tällä lempparityllallani( isoin) aika kapeina ja ohjeella tehden tuli 38 kpl pikkuleipiä.

Esim täältä, täältä, täältä ja täältä pääset katsomaan muissa blogeissa tehtyjä samoja pikkuleipiä.