Yhtenä iltana iski hillitön makean himo.... Mian Blogissa olin nähnyt aprikoosi-suklaakäärötortun, joten tekemäänhän sitä piti ruveta.  Kääris muuntui ananasversioksi, koska aprikoosit oli joku kaapista jo syönyt

Ananasversiona ei ole niin kauniin väristä kuin aprikoosisena, mutta hyvää oli tämäkin. Kääris ei ole äklö makeaa.

Tässäpä ohje kopsattuna Mialta. Suluissa tekemiäni muutoksia.

Aprikoosi/ananas-suklaakäärötorttu

Pohja:

3 munaa ( ensi kerralla laitan 4 kpl)
1 1/2dl sokeria
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
1tl leivinjauhetta

Pinnalle:

1/2 dl mantelilastuja ( laitoin 1 dl)

Pane uuni kuumenemaan 200- 225 asteseen. Vaahdota huoneen lämpöiset munat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään kuivat aineet. Siivilöi seos muna-sokerivaahtoon kevyesti sekoittaen.

Levitä taikina lieivnpaperilla peitetylle uuninpannulle. Ripottele mantelilastut pinnalle. Paista uunin keskitasolla n 6 min.

Kumoa kypsä pohja sokeroidulle leivinpaperille. Irrota paistopaperi tortun pinnalta. Torttulevy saa jäähtyä täysin ennen täyttämistä.

Täyte:

1 tlk aprikooseja ( säilykeananasta 2 pientä prk)
1 dl vispikermaa
1 rs (200g) maustamatonta tuorejuustoa ( sitruuna, Sunnuntai)
2 rkl sokeria
2 tl vaniliinisokeria
1 rkl sitruunanmehua

Valuta aprikoosit/ ananakset ja kuutioi ne. Vaahdota kerma. Sekoita kermavaahto, tuorejuusto, aprikoosi/ananaskuutiot, sokeri, vaniliinisokeri ja sitruunanmehu keskenään. Levitä täyte torttupohjalle. Rullaa torttu pitkän sivun suuntaisesti leivinpaperia avulla tiukaksi rullaksi.

Torttu saa vetäytyä jääkaapissa ennen tarjoamista. Viipaloi torttu tarjoiluvadille.