Maustoin possun sisäfileen grillaamista varten, vaan lähdettiinkin rimpsalle Silmänisku, joten arjen tullen tein sitten fileestä miehille tällaista ruokaa.....

1246795780_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tähän pannulliseen  pataan käytin; 1 maustetun possun sisäfileen ( mausteena oli chiliä, chilikastiketta, soijakastiketta,öljyä, mustapippuria, suolaa, aromat-seosta, pikkasen inkivääriä -> mausteita laitoin aika reilulla kädellä, pelkäsin jo että liikaakin. Grillattuna olis voinu olla aika ärtsyä, nyt riisipadassa oli ihanaa, vaan eipä tarvinnut mausteita lisätä koko ruokaan...), 2 isoa sipulia lohkoina, 8 dl lihaliemessä keitettyä pitkää riisiä, 1 pienen pussillisen riisi-kasvisseosta (pakaste, kypsensin mikrossa ohjeen mukaan, käytettävä oli kun oli ilmestynyt pakastimeen) ja n. 2 dl vettä.

Leikkasin maustetun fileen pieniksi suikaleiksi ja ruskistin/kypsensin tilkassa öljyä isossa paistokasarissa. Sipulit sekaan isoina lohkoina saamaan väriä. Lisäsin kaikki muut kypsät ainekset + nesteen pannulle lihojen ja sipulin sekaan ja annoin hetken hautua. Maistelin, eikä tarvinnut lisätä mausteita lisää... olin kyllä varannut lisää chiliä, soijakastiketta ym valmiiksi. Mutta jokainenhan maistelee omat keitoksensa ja lisäilee mausteita jos katsoo tarpeelliseksi. 

Tästä annoksesta tulee 4 iiiiisoa annosta, pienempiä enemmän Nauru

Lisäkkeena tällä aika mausteisella possu-riisipadalla oli tämä salaatti. 

Jälkkärinä oli lempeän makuista vaniljaista mustikkarahkaa. Passasi oikein hyvin mausteisen ruoan päätteeksi. Kiltisti miehet söivät kaikkea....